01 / 10 / 23

 

pudotan sinuun pitkiä katseita

kuin mittaillen tehden arviointia

oletko ollenkaan totta todellinen mistä kohdista

jos koskettaa ethän katoa


kun minussa on niitä kohtia

joissa lepää ajatuksia

pelkoja ja pahoja aavistuksia


eikä niillä ole mitään tekemistä kanssasi

etkä sinä ääneen puhumista tee vaikeaksi

mutta askeleeni ei taivu kauniiksi tanssiksi

vaikka kiertäisit kädet ympäri koko vartaloni

kun olen aina määrännyt tahtia yksin


mutta minä harjoittelen

uskaltaa antaa luvan sinun viedä

uskaltaa itseni kysyä kertoa ja vähän vaatia

keinua varpailla

painaa silmät kiinni painaa pään rintakehääsi vasten

ja luottaa ettemme törmää ja murskaannu toistemme painojen alle

25 / 08 / 23

 

nojaan nahkatakin peittämään hartiaan

lämmin kätesi reiden sisäpintaa alkaa hakemaan

kun illat pimeämmiksi alkaneet valumaan

niin että ikkunasta ei näy ulos vaan se heijastaa


meidän peilikuvaa

uskallan kuitenkin katsoa

vasta kun seisomme kylpyhuoneessa

sen varjoja heittävässä valossa

jossa kiusoittelen sinun kalpeasta ihosta

joka tuoksuu sinun omalta

metsältä tervalta kostean puun kaarnalta


ja se tarttuu yön aikana hiuksiini

päivän olen sinun hunnussasi

joka pehmentää kulmia

kun tietää että tällaisista aamuista

tänään ei ollut viimeinen

24 / 07 / 23

 

osa minusta

joku haikee suru ja se melankolia

on ottanut pienempiä askeleita

on tullut välimatkaa


se on katsonut enää sivusta tanssilattioilla

istunut kulmissa

verhotankojen varjoissa

joskus hipaissut kämmenselkää

ja minä herpaannun hetkeksi

vain hymyilläkseni

huomatakseni ettei ole mitään hätää


vielä vähän levottomissa uomissa

puhun ajoittain niitä sanoja

jotka eivät enää oikein tunnu omalta

mutta minussa on nyt sitä rauhaa 

jota olen aina kaivannut

jonka perään haikaillut

kun en ole osannut pysähtyä

ottaa kiinni

uskaltanut katsoo silmiin


tässä tuntuu vakaalta

maailma ei horjukaan pois paikaltaan

vaikka yö veisikin mukanaan

uskaltaisi kertoa että välittää ja rakastaa

häpeäisi, sanoisi jotain tyhmää

nukkuisi vain pari tuntia 

olisi ihan perseestä ja vaikea

istuisi alas ja jakaisi asioita

joista tietää hetkeksi kurkkua kuristavan


se on vain pieni ikuisuus

niin kuin joka kesä

valo varjojen keskellä

kukkivat terälehdet

ja ne piikit sen alla

mutta kun käsi tarttuu pistävästä varresta

minä herpaannun hetkeksi

vain hymyilläkseni

huomatakseni ettei ole mitään hätää



10 / 07 / 23

 

jutellaan mukavia

vaikka samaan aikaan muistaa sitä tuskaa

hiipii ajatuksen takaa

muistuttelee niistä tunneista

kun kipu itku repivä pelko oli ainoat tunteista

mutta me hymyillään sen jännitteen päälle

sanotaan oli kiva tavata

nähdä vaihtaa kuulumisia

niitä sellaisia jotka ei oikeesti kerro mitään

vaikka jalat hellänä heikkona

siitä tunteesta

joka kai aina vähän vierailee

sillä hän on se ensimmäinen

tulee aina olemaan

hän joka ihan tosissaan

olisi tahtonut kai rakastaa

jos edes tiedettiin mitä se tarkoittaa


puren huulta ettei alkaisi kaduttaa

valehtelen etten ole miettinyt mitä jos

mitä jos olisimme menneet toisin

nyt hänen vartaloaan vasten keinuisin

ja auringonlasku olisi vähemmän haikee

kun tietää että säteiden mentyä ei alakaan palelee


mutta illan tullen valon painuessa

on auringonlasku ihan yhtä kaunis

ihan yhtä pakahduttava

värit samaa palettia

kuin aina ennenkin vaikken jaa sitä hänen kanssaan


ja niin hyvällä minä jo nyt muistan meitä

ettei minun tule edes kylmä


03 / 07 / 23

 

heitetään vitsii siitä

että meillä on parasta ennen päivämäärä


mutta silti minä tahtoisin kihertää itseni kerälle

niistä sanoista

kun hän puhuu huokaa kertoo kehuu miten tehdään

miten hyvältä näyttää tuntuu


eikä minussa rikota rajoja

mutta mietin teenkö karhunpalvelusta

ammunko itseäni jalkaan

kun kaiken jälkeen antautuu valtaaan

sellaisen joka ei jäisi yöksi

ei halaisi uneen ei silittäisi aamuun


sillä me olemme vain kiihkeetä ja kaunista

hikisiä valkoisia lakanoita

niitä lauseita

joista syttyisin palamaan 

jos ne pystyisivät lupamaan

saisivat arvaamaan

olisivat oikeasti tässä

kun nyt pienen välimatkan päässä

teemme näistä hetkistä

vain sellaista jälkeä

joka kuluu yhdessä kesässä


28 / 05 / 23

 

olen polttanut taas useammin tupakkaa

niin käy aina keväisin

joskus toivoo ettei olis aloittanut ollenkaan

mutta taas imen savuu se kuuluu tunnelmaan


näihin viileisiin iltoihin kun odotetaan lämpöä

otetaan lasillinen pari

ne kysyy näytä henkkari

vaik juon drinkit ilman viinaa


ja rakastan olla se tyyppi

jolla ei oo enää silmät sameena

mut suoda silti vähän paheita

valvoo myöhään

ostaa kotimatkalla karkkia

miettiä samalla niitä tahmea lattiaisia palatseja

joiden vessoissa nähdään enkeleitä

rajataan huulia huolimattomasti

kurotetaan kohti aamua

ja tuntemattomien ihoa


ja minä luulin olevani kuokkavieraana

mutta ne ovatkin juhlat joihin ei oikeasti koskaan ketään kutsuta

kävellään vain sisään otetaan malja

illalle joka ei koskaan lopu tai ala

tiskilläkin voi vain rakastua tai kuolla

hypätä tyhjään tai jättää askeleen ottamatta


25 / 04 / 23

 

olen ollut rakkaudenkipeä

enkä tiedä

onko se se sisäinen lapsi

vailla huolenpitoa

taas joku trauma

ja ratkaistava asia

jolta en saa rauhaa


vai läheisyyden puute seksin puute kosketuksen puute toisesta ihmisestä syntynyt tyhjiö 

jolle pitää paikkaa vaikkei siinä koskaan kukaan olis ollutkaan

kun ei se vaadi korvaajaa


haluaisin ehkä et joku vaan kuiskis korvaan

kietois käden ympäri

sanois älä aina oo niin tosissas

ja ottaisi hetkeksi edes osan siitä huolesta

jota kannan joka vie kaiken tilan käsivarsilta

niin että hän mahtuisi syliini painautumaan

22 / 04 / 23

 

sitruunaperhoset ovat heränneet

ja minun suurin toiveeni olisi vain hengittää

läpi kevään

läpi kesän

tulla syksyyn

ja iloita talvesta

kiertää kaikki syklit

tuntea olevansa mukana

olla ohjaksissa

eikä aina pelkääjänpaikalla

aina paikalla mutta ei läsnä

aina just siinä pelkäämässä


halua ottaa kiinni elämästä

pakahtua säteistä

ja pysähtyä paikoilleen

ilman että ilma tuntuu jäävän henkitorveen

ilman että tuntuu ihan liikaa sillä väärällä tavalla

kuin jokin paha

saisi pian kiinni niskasta

painaisi maahan ja painaisi lattioille

painaisi sängyn pohjalle

jossa tässäkin kuussa

minä olen laskenut palasiani

yrittänyt koota edes jonkinlaisen viritelmän

joka kestäisi kasassa jälleen yhden päivän


ja jotenkin ne ovat kestäneet

aamut alkaneet

aurinko maalannut itsensä sisään

ja samalla minulle ääriviivat

06 / 04 / 23

 

join äitini viinit ja viinat

ettei hän aina olisi niin humalassa

varastin tupakat ja poltin askit ketjussa

ettei hän aina haisisi niin pahalta

koputtaessaan huoneeni oveen

istuessaan sängyn laidalle

leikkimään äitiä äänen jo sammaltaessa

ottaa hetkeksi roolin

että voi sitten itselleen uskotella

tehneensä parhaansa

kertoo kuolevansa lastensa puolesta

mutta kun minä pyydän häntä elämään

ei hän vuokseni mitään muuta


täytin isäni vähäisten sanojen kaikki hiljaisuudet

ja annoin merkitykset

jotta saatoin uskotella meidän keskustelleen

hänen minua katsoneen

nielin kaiken hänen vihansa

ja raivosta huudosta rakensin seppeleen

jotta en pelkäisi niin paljon

ja nyt hän jo puoliksi halaa

hyvää toivottaa

pyytää käymään

katsoo kohti melkein lohduttaa

mutta seppeleeni on pudonnut päälaelta kaulaa kuristamaan

ja hänen hiljaisuutensa olen istuttanut kehooni

eikä suustani tule sanaakaan

01 / 04 / 23

 

huhtikuusta teen itselleni kauniin

kierrän sen kylmät illat ympärilleni niin tiiviisti

että horkka haihtuu lämmöksi


lasken hartioilta 

sulatan selkänikamilta

nämä alkuvuoden kipupisteet

vatsanpohjaa kouristavan pelon

ja salaa toivon että hänelläkin olisi lämpimät kädet

yhtä hellä ote

kuin tämä ensivaikutelma

ja odottava kutsu johon en ole vielä tahtonut vastata

sillä pelko koputtaa rystysillä vaativana ovia

ja minä kuuntelen karmien takana

tätä kutsumatonta vierasta

joka on vienyt minulta mahdollisuuksia jo niin monia

etten enää aio tarttua sen käsivarteen kiinni

mutta sopuisasti sijaan tilaa

tarkkailen ja muistan olla vieraanvarainen

jotta se jättää viemättä avaimen

ja lukitsematta ovia ulkopuolelta


tänä keväänä olemme sovussa

astumme ulos nauttimaan auringosta

otamme välimatkaa

ja ehkä vuoden päästä vain muuttolinnut ovat niitä jotka palaavat

30 / 03 / 23

 

minä olen lantrannut vodkaa tunteilla

kokonaisia suruja kaatanut alas kurkusta

ottanut humalan huterasta kädestä kiinni

ja kaatunut sen kylmenevään syliin

joka on vain hetken lämmin


että tuntisin enemmän ja tuntisin vähemmän

että tuntisin kaiken ja en mitään


kunnes kaksikymppisenä tajuaa

etten tiedä kuka olen ilman humalaa

etten tiedä kuinka itseään kantaa

ottamatta rohkaisua

ottamatta iloksi

suruksi

huolen kuoreksi

ja nauruun

sekä tunteakseni kuuluvani


avec vuosia viinilasi

pullollinen siihen jopa kaksi

shotti päälle mieli matalaksi

laskuhumala ja taksi

kaikkialle muualle kuin kotiin


hauskoja tarinoita

nuoruuden huuma

joiden takana tuska

pelkoa ja epävarmuutta


kun tarpeeksi monta aamua

kaatuu päälle muistaa vain katua

tulee viimein tunne etten tätä halua


ja nyt olen tutustunut itseeni ilman

hukkunut tunteisiini

siihen turrutettuun tuskaan

kuin olisi kahlinnut itseään

ja nyt alkaa muistaa

nähdä niitä versioita jotka halusivat unohtaa

tuntea heidän suruaan

ja viimein antaa lohdun jota kukaan ei silloin tarjonnut

26 / 03 / 23

 

on ollut vähän vaikeaa

tai oikeastaan paljonkin


olisin tahtonut soittaa

mutta tunteet menee vastaajaan

syön salmiakkii tyhjään vatsaan

ja päälle nielaisen pakokauhua

pelot ja itkunsekaiset tunteet

kun ajatusteni reunoilta kerään sanat uupuneet

jotka huulet rohtuneet 

kuiskaavat kun en vielä uskalla antaa ääntäni


odotan sitä tilaa 

fyysistä tai tunnesijaa

jossa saisin viimein pudota lattioille

huutaa itkeä ja päästää kivun vapaaksi

sillä se myrkyttää minua sisältä

irrottaa juurilta

ja minä katson peiliin katson kämmenpuolia

kasvoja sormenkaaria

niitä tunnistamatta

koska minun kehossa

on niin paljon piilossa

niin paljon siellä asuu lapsen

ja sen kasvaneen nuoren kipuja

ettemme siinä vielä ole turvassa


13 / 02 / 23

 

sinut minä olen kirjoittanut loppuun jo kerran

sekä toisen kolmannen

mutta aina annan sinun tulla takaisin

istutan valmiiksi jo välillemme sen tutun pettymyksen

jonka kanssa kahden

olen öitä pohtinut ja kuollakseni pelännyt

että tulen aina mieluummin valitsemaan sinun myrskysi

kuin jonkun toisen auringon


että oletkin ikuinen mitä jos

ja me se hukattu mahdollisuus


unessani suljet ovia kasvojeni edessä

mutta minä silti etsin

ja kaunistelen kipuni kierrellen sen nimesi ympäri

vaikka siinä ei ollut mitään runollista tai kaunista

kuinka alusta asti olimme toisiimme törmäyksestä syntynyt tahra

jokin kipuileva auki repimämme haava

joka tulehtuu joka kerta

kun olen kutsunut sinut iholleni


ja sen mutkiin olet kuiskannut kauniit lauseesi

jokaisen lupauksen

jonka minä olen ottanut todesta

itse astunut ansaani

ja uhriutunut siinä pelossa

ettet sinä minua vieläkään rakasta

ja vienyt meidät takaisin lähtöruutuun

siihen jossa sinä juokset toiseen syliin

ja minä torjun jokaisen

01 / 02 / 23

 

turvattomuuteni on painava lakana

hartioita kumaraan asettava

pelot mukaan peittelevä pakkopaita


minä taannun niiden voimasta ja tahdon huutaa epäreiluutta

sitä miksi en voinut saada turvaa tasapainoista lapsuutta

kasvaa tuntematta nyt halua

aina keinuttaa venettä

vaikka päivä olisi kirkas ja tuuleton


peilityyni pinta

heijastaa jokaisen haavan

sen ruman naaman

jonka olen vanhemmiltani perinyt

koko sen taakan

jonka he ovat istuttaneet olkapäilleni;

ne kaksi pirupaholaista

kuiskaamassa korviini niitä valheita


onnekkailla on se turvasatama

lapsuudenkoti ilman näyttelyy ja valheita

mutta minulla vain vene seilaava ilman airoja

ja siihen samaan kivikkoon osun kerta toisensa jälkeen

kokeillessani pintavesiä

jossa kukaan ei ole odottamassa

tai ottamassa vastaan

26 / 01 / 23

 

olen herännyt öisin henkeä haukkoen

ja päivisinkin havahtunut kuin painajaiseen

siihen turvattomuuden tunteeseen

etten koskaan ole vapaa

tai ettei kukaan koskaan sano ettei tarvitsekaan

tai tarjoa kättään pideltäväksi

että aina jääkin yksin yhden nieltäväksi

nämä yöt kun unet käyvät kimppuuni


jotenkin sitä kannattelee kuitenkin yksinäisyytensä läpi

halaa itsensä takaisin uneen

ja aamulla aloittaa alusta

antaa itsensä tarvita ja vaatia

ei suostu lopettamaan toivomasta

että saa vielä jakaa sen säteet

ja kertoa nähneensä outoja unia

02 / 01 / 23

 

vuosi vaihtuu tehdashallissa

kuohuviinin ja jäisen merituulen humalluttamana

minä olen liian tietoinen

ja tanssin itseni pois mielen päältä

kun en uskalla toivoa oikein mitään

kun viimeksi sain niin paljon


ei hyvää ilman pahaa

ja nyt olen kantanut taakkaa

jonka lasken eteeni

kun aamuyöllä kello viisi saavun yksin kotiini

katson kaikkea sitä jonka hinnalla

sain levätä kokea jotain kaunista

mutta upeimmatkin kukat kuihtuu maljakossa

terälehdet kuivuu irti juurista

mätänevät vaihtamattomassa vedessä

ja jo hetken minä olen näin laiminlyönyt jokaisen valon kasvattaman lajin


tänä vuonna istutan ne uudelleen

heitän pois vanhan menneen

kerään kauneimmat lehdet talteen

ja kasvatan ymmärrystä armoa

hymyilen hymyä hellää aitoa

ja nauran vaikka ylähuuli katoaa

ja hampaat näkyy vähän liikaa

itken kyynelistä puhtaan veden maljakkoon

muistan leikata imupinnat juuriin

ottaa vastaan

kauniiksi kasvaa

ja antaa itselleni hellää hoivaa

ravita rakastaa

silloinkin kun tuntuu ettei ansaitse palaakaan

19 / 12 / 22

 

olen juuri niin klisee että pidän itsestäni enemmän

olen varmempi voimakkaampi

vasta kun joku toinen on katsonut minut kauniimmaksi

ja sinun katseestasi kasvoin suuremmaksi

askeleeni astuin silti kevyemmiksi

ja valottomat kohtani kohtasin hellemmin ottein


ja olen juuri niin klisee että mieleeni nyt palaa

jokainen sanomatta jäänyt sana

kun pelkäsin antaa ja antautua

kertoa että kyllä kaipaan 

vaikka juna-asemalla vain puoliksi uskaltaa halaa

ja kolmenkin viikon kuluttua kääntää selän

kun on niin tottunut olemaan yksin

että kokee turvallisena nojata vain itseensä

kuin luottaa johonkin toiseen

siihen ettei kaikki horju vaikka myöntäisikin että haluaa ja tarvitsee


ja olen juuri niin klisee että kun olet jatkanut matkaa

teil on helppoo ja hauskaa

piilotan kaikki stoorit etten ala stalkkaa

sitähän hullut ämmät tekee

ja sitten stalkkaan kuitenkin


piilotan pettymyksen paniikkiin

masokisti itsesäälissä liittyy tinderiin

ja sanon kyllä kun tahdon sanoa ei

kirjoitan viestin hyppään ratikkaan

makaan niskat vääränä käsivarren kulmalla

ja jotenkin varovana kosketan ranteesta

kokeilen kämmenselkää

hänen kättään jääkylmää

vien sormenpäihin asti

tahtoen katkaista jokaisen

laskea samalla syyt miksi en tahdo olla täällä

nikama nikamalta paljastaa

etten ole mennyt eteenpäin edes sen vertaa

etten tätäkin vertaisi vuoden takaisiin

kuluneisiin keväisiin

ja kaikkiin niihin hetkiin

joiden annoin valua ohi

kun en uskonut kliseisiin 


15 / 12 / 22

 

siellä missä näin sinut

on nyt tyhjää

joku tuntematon

en löydä samaa enää

vaikka leikin vähän tyhmää


sillä huomaan edelleen välillä puhuvani sinusta

niin kuin silloin kun paikkani oli siinä kainalonkuopassa

ja helmikuun aurinko paistoi ikkunoista

eikä meillä ollut kiire mihinkään


seison jotenkin puolimatkassa

teeskentelemässä

etten tiedä mihin suuntaan mennä

istun ojanpenkereellä

tungen multaa kynsien alle

takerrun ruohonkorsiin

takerrun sanottuihin sanoihin

takerrun oletuksiin

takerrun haavoihin

takerrun vittu ihan kaikkeen

otsaani painan syyllisen merkin maineen

ja vihaan itseni

tämän matkan keskeneräisen

jonka sinä ehdit jo kulkea


nyt yksin istun tässä

yritän yhdistellä meitä

vakuutella että oltiinhan me molemmat eksyneitä

mutta sinä uskalsit katsoa kauemmas 

kun minä painoin katseen maahan

ja hiekkaan piirsin sinun kuvasi

jota nyt katson vaikka voisin pyyhkiä maan puhtaaksi

tehdä tilaa uudelle

mutta tämä tuska on minun lohtuni

ja jälleen olen antanut sille itseni sijaan jonkun muun nimen

23 / 11 / 22

 

yksin työnnän tikkuja kynnen alle

ettei tuntuisi niin vieraantuneelle

ja mustelmista teen pienen kehän ranteeseen

ettei ahdistus nousisi henkitorveen


jos joku kysyy

tapana heittää vitsiksi

ettei vaan muille tulis vaikea olo


ylianalysoin ja järkeistän

jätän oikeasti tuntematta

defenssi logiikka

valheellista kontrollia

ylläpidän ja ajatuksen väsytän

huijaan ja rystyset valkoisina puristan

etten vaan lipsahtaisi

rakentamastani

turvan tyyssijasta

ja näyttäisi vahingossa ulospäin

että olen oikeasti ihan tosi pieni


kai se on yksi niistä kohdalleni osuneista

sukupolvien läpi saapuneista viestikapuloista

samojen torjutuksi tulleiden kädestä käteen

perintönä saanut saatesanoilla;


tossa on makaronilaatikkoo ja puhtaat sukat

näin me hyvitetään emotionaalisesti aiheutetut haavat

turvattomuuden tunteet

sanotaan vois olla huonomminkin

katotaan kaiken ohi lauantaisin telkkaa

leikitään nukkekotii

ollaan tyytyväisii

kun ethän edes saanu turpaan lapsena

niin ei voi olla traumoja

äitiskin alkoi juoda vasta kun olit kolmetoista

kyl ennen vanhaan silloin oltiin jo kaikesta vastuussa

pienii aikuisii

ja pitäisihän sinun ymmärtää kun äidilläs oli niin rankkaa

niele itkus niin mekin tehtiin

rakkaudella kaikki isoisoäitis

16 / 11 / 22

 

taas me ollaan tässä

minä mietin pohdin nostan itseäni äkkisyvästä

ja sinä jonkun toisen vieressä


jälleen nielaisin kaiken kerralla

sen pahan aavistuksenkin pakottamalla alas kurkusta

kunnes marraskuun kaunein päivä

avaa taivaansa

ja minä naurahdan ääneen

kun valonsäteet osuu kasvoihin

ja pehmittävät iskun

joka sanoin kirjoitetaan kasvoilleni


vasta kolmen päivän kuluttua

luhistuu keittiön lattialla 

ja minä annan itseni olla pettynyt

kivulleni armollinen

ja itken tiedon iholta

alan miettiä sitä halua tarvetta

lempeyttä lämpöä niin paljon hyvää

mitä sinuun tahdoin liittää


onkin kaikki se minun omaani

minun potentiaalini

kauttasi olen kurottanut omaan käteeni

katsonut silmiini

sillä sinä olet kaunein peili

kaikkea mitä kavahdan

kaikkea mitä rakastan

ja nyt omaan kuvaani painan kämmeneni

06 / 11 / 22

 

turun pilvet liikkuu nopeasti

aurinko rakastaa meitä vain vähän


minä olen kerännyt mustelmat käsivarteen

kyynärpään luut märkää asfalttia vasten 

ja polttanut ehjän käden sormin tupakan vain puoliksi

vetänyt savun kuin masokisti

ja tumpannut tuhkat istutuksille

marraskuun ekan viikon kuoleville varsille


yö on pelkkää vaaleanpunaista

mutta ilmassa haisee oksennus

ja kosketus

jonka ohitse aika on ajanut

hakiessani katsetta

jotain lohduttavaa huomiota

mutta minä olen juonut vain kuplaveden

eikä kukaan tahdo naista

jonka katse muistaa näkee hakee kaltaista

eikä lupaa mitään


tihkusadetta kotiin palaaville

ja aamuyö maistuu irtokarkilta

laastari

ja tukkeutuneet ihohuokoset


ja jotenkin toivoin että sinua olisi kiinnostanut enemmän

vaikka tiedän että kaihdat kipua viimeiseen asti

ja minä olen parantumattomat haavasi

verelle auenneet rystyset

ja kun otat kädestäni kiinni

käännät kauniimman puolen

ja silität vain kämmentä

08 / 10 / 22

 

juon pullon mietoo viinii

enkä rakasta enää sinua


olet vain pinttynyt ajatus

nyt enemmän pehmeit reunoja


rauhani on levotonta

mutta olen alkanut nähdä

että eteenpäin meneminen

ei tarkoita

että unohtaisin sinua


olet aina mielessäni vähän kesken

loppuun piirtämätön viiva

tupakan natsa

jonka poltan vasta

kun sanot ettet minua halua

huudat päin kasvoja

että minä olen hullu

päästäni pihalla

öisin katsellut varjoja

jotka pimeässä erehtynyt siluetiksesi

luulemaan

01 / 10 / 22

 

kivuliainta on antaa anteeksi

kun toinen ei ole edes pahoillaan

itkee vasten ikkunaa

ei katso kohti

enkä minä siltikään

enää edes korota ääntäni 


sillä niin tottunut minä olen

niihin tyhjiin lauseisiin

puolustuspuheisiin


jälkikäteen halaamme omenapuiden alla

ne mädäntyneet kuoret makaa nurmikolla

ja jälleen hän itkee

nopeasti vaihtaa aiheen

kääntyy rooli jälleen lohdutan

kylmän kuoren kovetan 

annan hänelle siunauksen hyväksynnän

ainahan minä joustan ja odotan


pienennän itseni tähän eteesi

ettei lujaksi kasvattama ääneni

katkeroittaisi sinua sisältäsi lisää 

kun huudan oikeutta

jota et itse koskaan uskaltanut pyytää

ja ettei äiti

sinun tarvitsisi

nähdä kuinka paljon minuun sattuu

sillä kuinka voisinkaan

tehdä sinua kohtaan niin itsekkäästi

että antaisin sinun huomata

kuinka kivualiaasti

olet minua hiljaisuudellasi viiltänyt


ja niin pieni on se häivähdys kitalaessa

ettei edes kivualiasta

kun nielen jälleen yhden pettymyksen surun

vihan hänen edessään

sillä sisälläni lapsi

eihän hän enää kaipaa äitiään

16 / 09 / 22

 

hän kääntää valon sinne mihin en itse ulotu

koskee mutta ei pitele

käyttää mutta ei säästele

kurottaa kohti kun kukaan muu ei jää


ja silloin minä otan hänet vastaan

astun hänen kanssaan

samaan pimeään

sanon 

työnny sisääni sormin

ota kiinni leuasta

ja purista omista

asettele kasvoni kämmenesi maljaan

katso suoraan silmiin

ja kysy miltä se tuntuu


kuullessaan ne kyseenalaistaa

etkö ookkaan feministi

etkö rakasta itseäsi tarpeeksi


ja te voitte pitää self helpinne

voimaannuttavat aforisminne

kun minä sukellan syvään päätyyn

asetan itseni hänen iholleen

tavatakseni itseni

koetellen ääriviivani

kokeillen uudelleen

tehden näkyväksi

ottaen omakseni

sen puolen itsestäni

joka päivänvalossa järjellänne puhuu itsensä piiloon


omilla ehdoillani kuitenkin asetan alttiiksi

kädestä kaulalla teen koruni

ja päälleni puen jokaisen kavahtamanne sävyn

sillä jokaisesta mustelmasta

auki revitystä arvesta

rakastan itseäni enemmän

03 / 09 / 22

 

kesä lähtee aina hyvästelemättä

haihtuu viinilasin pohjalta 

kuin laskuhumala

mäntysuovan tuoksuisista sormista kuluu nyt kynsilakka

ja niiden päät aamu kietoo kohmeisiksi


kun tummin yö oli vielä sangria

ja valon häileet läpi verhokankaista

pitkittivät ikävän

minä rakensin kuoren luodinkestävän

ja veitsenterävät illat nieleskelin kyynel silmässä

mutta silti hymyilin

sillä lämpö tarjosi pakoreitin

johon tartuin kiinni


mutta nyt toivon lempeää syksyä

askeleita kevyitä

paluun kotiin

ja sitä että kerrankin mitä jos

olisi lupaus

eikä tiellä puu pelon kaatama

kaamoksen istuttama

sateen kasvattama

tuhotulvassa ajelehtiva

lehtensä pudottanut rujo runko

15 / 08 / 22

 

olet minun elokuuni

hiivit paikalle kuin varkain

katsot syrjäkarein

ja lopulta aivan häpeilemättä suoraan


emmin vähän

ja olen silti empimättä


kun me nyt vihdoin ollaan tässä

mietin onko tämä se kerta kun jätät lähtemättä

vai tulitko vain näyttämään

että otteesi on edelleen tiukka

kiristät naruista

ja minä huokaisen kivusta nautinnosta

jonka jälkeen istumme portaikkoon

tarjoan sinulle yhden tupakan

ja toisen otat kysymättä


kai se on joku metafora

sille miten kanssasi yritän säästellä

mutta otat kerta kerralta enemmän

poltat filtteriin asti 

ja vasta kun olet mennyt

huomaan jäljet ihossa

mietin aamua vasten vastausta

ja se iskee alan tajuta


en minä enää tahdo sinua

huudan puolustuskannalla

jonka alla

tiedän 

että vaikka polttaisitkin koko helvetin askin ja kokonaisia mantereita

rakentaisin meille niiden tuhkasta kodin

03 / 08 / 22

 

jotenkin kaikki ne tyypit ovat olleet sinä

kaikki ne ihot joita pitkin olen hapuillut

jokainen korvalehti jota olen hampaankärjillä kutitellut

ja jokaisen tyynyilleni pinttyneen tuoksun olen nimennyt sinun mukaasi 


alitajuisesti sekä tahallani

verrannut ja leikkinyt

odottanut ja pohtimalla peittänyt

että koko ajan olen tiennyt

ettei kukaan muu ole tavallasi lävitseni mennyt


niin että kavahtaa jotenkin ulos kehosta

ja samaan aikaan läsnä kaukana

iho vasten ihoa

mutta silti muualla

niin kuin ei tarvitsisi sanoja

mutta silti jättää kysymään

21 / 07 / 22

 

ajat tämän hyppytornin alla ovat ajaneet ohitsemme

kun hiljaisuudessa askeleemme

laiturin kulmaan itsemme asetamme

vähän toisiamme varomme

ja haluaisimme

romantisoida kaiken paremmaksi

kun meissä on se sama tapa

olla koko ajan vähän muualla ja haikeana

odottaa elämän tapahtuvan

tulevan hakemaan


kun meissä on se sama tapa

kerätä iholle polttomerkkejä

ja jotenkin hänen kanssaan tahdon painaa juuri niistä kohdista

jotka ovat vähiten parantuneet

ja samaan aikaan leikkiä todistella

että ei tunnu missään 


ja välillä pelkään että aikamme on rajallista

että havahdumme siihen että toimimme vain tällaisissa tilanteissa

puolituntemattomien parvekkeilla

porraskäytävissä

pilkun aikaan

tosi humalassa

ja niissä väleissä kun ei ole aamu

mutta ei enää yökään

kun meillä on se sama tapa pois työntää

vaikka meissä on paljon enemmän lämpöä kuin tätä kylmää

16 / 07 / 22

 

olit täydellinen paperilla

ja muutenkin niin paljon hyvää

mutta minä olen haikeana edelleen hänestä

joka tulee jokaisen viivan yli

rikkoo kaikki säännöt


usko pois minä yritin purra hammasta

irrottaa siitä ajatuksesta

kohdella päiväunena

ohimenevänä hipaisuna

kuurosateena

jonka kostuttamat olkapäät aurinko kuivaa

mutta hän on myrsky

ja rankkasade jota ei pääse pakoon


sinä lempeä pehmeä tihku

ja tyyni pinta

ja minä olen aina seilannut aalloilla

painanut pääni niiden alle

tietämättä ehdinkö potkia takaisin pinnalle

kun sinä vain kastelet varpaat


olen rakastanut ukkosta

kutsunut salamaa

katsonut puiden kaatuvan

ja antanut rajuilman huuhtoa minut kokonaan


olen syyllistänyt itseäni siitä nälästä

punonut leimat oikeasta ja väärästä

luullut olevani rikki sekä viallinen

kun en tyydy osaa pysähtyä paikoilleen


mutta minun rauhani on kaaos

vakauteni hetkessä ennen tuhoa

ja mieluummin suussani maistuu vereltä kuin ei yhtään miltään

30 / 06 / 22

 

minä avasin itseni sinun eteesi

kerroin että pelkään

että on vaikea sanoittaa

olla lähellä

päästää iholle

että olen vähän rikki

haikea ja vaikea


ja sinä et sanonut oikein mitään

etkä katsonut kohti

hyväksyit kai

niin se mielessäni toimi


mutta hiljaisuus on myrkky

jota kaadetaan menneisiin haavoihin

ja kanssasi kirveli niin vitusti

kun jokainen sanomatta jäänyt

jokainen hetki vailla katsetta

muistutti siitä tunteesta

joka vallitsi kotona

joka alun perin kasvatti pelkäämään niin paljon

etten sen alta nähnyt sinua ollenkaan

keskityin vain varomaan

etten olisi liikaa

etten vain rikkoisi niitä hiljaisuuksia

keventäisi nieltyjen sanojen painoa

olisi liian röyhkeä ja jotenkin vaikeena

kun just sellasilla hetkillä käänsit katsetta

kohdistit silmät ylös kuin anellen armoa

ja minä odotin varjona

milloin sinun kasvoilta

voisin arvailla

missä olit mihin katosit missä odotit 

hetken haihtumista

kun aina sanoit ettet ajattele yhtään mitään

kun kysyin ollessasi ajatuksissa


siksi näin jälkikäteen kun osa minusta aavisti

ihan alusta asti

sinun eteisen muuttuessa ensisuudelmaksi

ettet ollut se jonka kanssa jakaisin enemmän kuin muutaman aamuni

tiesit sinäkin sen

kun et koskaan päästänyt minua peremmälle

jäin jumiin sen saman eteisen kynnykselle

jossa tapasimme ensimmäisen kerran





26 / 06 / 22

 

hulmuavat hiukset saa kiinni vauhdissa

kylmää hiekkaa varpaiden välissä

suussa maistuu tupakalta

univajeelta

aperolilta

vähän viimeöiseltä

ja niin ohimennen minä katsoin häntä

etten enää muista miltä hänen kasvonsa lopulta näyttivät


mutta hänessä oli sitä tiettyä röyhkeyttä

joka muistuttaa hänestä

tapa ottaa omakseen kysymättä

ja niin ettei edes tahdo kieltäytyä 


hän nostaa helman alle tutun tunteen

ensimmäisen kerran yli puoleen vuoteen

kokeilen tuntemattoman tuoksua

ja hän tietää hitaan kaavan

lukee minua oikein

mutta ei silti tarpeeksi

ja aamulla kohtaamme kuin emme tietäisi 

että olemme molemmat valehdelleet

20 / 06 / 22

 

kevät oli tänä vuonna myöhässä

vapiseva ja ei uskaltanut luottaa

ja samoin minäkin pohjoistuulen sotkiessa tukkaa

jossittelin ja nukuin katkonaista unta


pehmeänä valona

lämpönä mustalla takilla

hajosivat lupaukset räntäsateeksi

kasvoja piiskaaviksi pisaroiksi

ja minun oli vaikeaa pysyä aloillani


se levottomuus löysi kesänsä

vielä kylmät aamut

ja lohdulliset säteet


nyt valo leikkaa jo yöhön kiilan

viinillä hion tunteen kärjet hetken pehmeämmiksi

ja silti minä olen haikea

jotenkin vielä keväässä

ja odotan milloin se tunne ottaa kädestä

ettei ole mitään muuta

että tässä kuuluu olla

kaikki on hyvin

älä mieti huomista

mutta merituuli kohisee korvissa

niin lujaa

että sanat hukkuvat huminaan

ja läpi pääsee vain ikävä


enkä minä voi vastustaa vuodenaikoja

näitä myöhäisen kevään tuomia tulvia

jotka pakkautuvat silmäkulmiini

ja tiedän, että tänä vuonna on luvattu kylmää kesää

11 / 06 / 22

 

sinä puhuit puolikkain lausein rakkaudesta

pyörittelit sanaa jo tammikuussa

ja nyt tahtoisin kysyä missä

missä sinä luulit rakastavasi minua

kun en minä pystynyt koskettamaan en nähdä


ja ei en minä ole katkera

mietin vain huvikseen miksi vitussa

et voinut kunnioittaa kun sanoin

etten tätä halua


laitoit leiman päällemme

vetelit naruista

kuin huijaten yritit omistaa


mutta sinulla oli se ilme

koska kyllä sinä tiesit

ja vain itseäsi pyrit lohduttamaan

omin jaloin hyppäsit löysään hirteen roikkumaan

kun en minä koskaan pyytänyt vaatinut sanonut sanaakaan

vaan itse rakensit naisen jota ei ole olemassakaan


ja silti minä syytin itseäni

että minä olen vaikea

kylmä kolkko ja kipuni mädättämä rujo runko

joka täytyy parantaa


tahdoitko kokeilla tuleeko tästä tytöstä neitoa kaunista

visertävää kevätpääskyä olallesi

kotiisi suudelmin odottamaan


sanoit "sussa oli haastetta"

ai se kiinnostaa?

ai se kiihottaa?


kai tiiät et se hyperseksuaalisuus 

on vaan ne daddy issues


"tsemppii seuraaval" toivotit vielä lopuksi

jälleen puhuit minun ohitse 

kuin olisin ollut epäonnistunut projekti

jokin kesken jäänyt ihmisen kuori

jonka sisälle yritit puhaltaa haluamasi ajatuksen

tunteen kärjen ja sen valherakkauden

etsiessäsi hyväksyntää

kun et taida kokonaiseksi oloasi tuntea itsessään

sillä ei ihminen voi toista rakastaa

jos ei häntä tuntenut ollenkaan

02 / 06 / 22

 

olet ajatuksieni tiheä kuusikko

kostea uhanalainen aarniometsä

tummien puiden piirtämä

metsänpeittoon eksyttävä hämärä


joka päivä kaadun sammalikkoosi

makaan katson taivasta 

neulasesi upotan iholleni

valitsen piikit lihaan


oravanmarjastasi teen seppeleen

metsäkukkaset kierrän sormiväleihin


painan kasvoni puunrunkoihisi

poskeni tuohille

kynsinauhat verisinä kaiverran kaarnakuoria


paljain jaloin joka ilta juurakkoa pitkin

saniaistesi kumartamaa polkua

tulen lampesi rannalle

istun sen kylmän veden ääreen

katson kasvoni heijastavaa

hievahtamatonta peilipintaa

ja odotan milloin pyydät minua sukeltamaan

19 / 05 / 22

 

ne varmaan luulevat

ettei satu ollenkaan

kun en itke avaa kivikasvojani kenenkään edessä

vastaan menee ihan jees

u know tilanteeseen nähden

ja vähän naurahdan


ja mietin mistä se johtuu

että olen lukossa

muiden kanssa samoissa tiloissa

jossain kaukana

mieli syvällä kuopalla

ja aallot kasvavat väärinpäin pinnan alla

paiskautuvat kylkiluiden kanteleeseen

soittavat sisälläni huudot

jotka vain omat korvani kuulevat


ja mietin mistä juontaa juurensa

tämä mielen julmuutensa

joka ei anna minun olla herkkä haavoittuva


oliks se se alumiininen kaljatölkki äiti

vai kivinen isä

kummalta perinkään ja kumman vika

että viha kytee vatsaontelossa tulivuorena

valuu laava kuumana ylös ruokatorvea

ja nielen kipinöivän kivun

enkä sano sanaakaan



15 / 05 / 22


kurotan omaan käteeni

pudonneen pelastan hukkumasta

kierrän sormet omieni lomaan

kuivaan purot leualle valuneet 

ja istun parvekekalusteelle


taivutan silmiin valon

ja pukeudun yöksi


vien itseni tanssimaan

värivaloissa kuljetan sormia niskaa pitkin

silitän käsivarsiani

diskopallon peilikiteissä rakastan auki


tarjoan itselleni juoman

limen murskaan jäiden sekaan pillillä

kuplavedellä kutittelen ylähuulen kaarta


saatan itseni kotiin aamuviideltä

pohkeita kiristää jo korkosaappaissa

ikävä kuristaa hetken verran auringon sarastaessa

mutta minä en kaipaa kenenkään viereen

13 / 05 / 22

 

sinä olet kaikki ne kauniit talot

joissa en tule asumaan

auringonlaskut joita en saa kii

mutta joku vielä rakastaa sinua niin


kun ei meitä taidettu tarkoittaa

takertumaan

kuin yhden kevään verran

tämän kauniin kylmän vaiheilevan

jonka hetkittäisiin lämpöihin jäimme kiinni


olet niitä kauneimpia juttuja

sattuma joka ei tunnu sattumalta

ja syy miksi sain livenneen otteeni jälleen kiinni


ja nyt orastavan kesän lupaus vihertää puissa

me kohistaan vielä korvissa

kun viikkoja väistelty luoti lävistää molempia

ja siitä jäävät haavamme hoidetaankin yksin

01 / 05 / 22

 

jääkylmät sormet kosken rannalla

huulikiilto maalaa muovilasin reunoja

ja katson huulet sokerissa jälkeen ikuisuuden niitä kasvoja

ruudun toiselta puolelta

kokien sen saman

vatsanpohjassa hetkeksi asettuvan 

kivistävän tuntemattoman tilan

jolla ei ole nimeä


koko illan ja läpi ensimmäisen toukokuun yön

se kasvattaa pintaansa

pinttyy iholleni

nuolee vaatteen kankaita

kuin yökerhon tupakointitilan savu

silmiä kirvelevä 

karvas ja pureva

kurkkuun takertuva


enkä minä ole valheellinen

kun kiedon kädet ympärille hänen

voin sanoa olevani onnellinen


mutta tänä yönä minä näen sinun kasvosi kun suutelen häntä

unessani hänellä on sinun äänesi

enkä enää tiedä kumpaa kohti hereillä kurotan kättäni

23 / 04 / 22

 

soitat aamuyöllä väärään numeroon

halusit tietää mitä kuuluu


ja minä hiukan häpeän kuinka onnelliseksi se minut tekee

että olen käynyt mielessäsi

ympäripäissäsi

olet löytänyt minut ajatustesi sumusta

ehkä jostain yksinäisen aamuyön kulmasta

jossa minä vuoden päivät sinua olen odottanut


ja lupaa kysymättä

huomioimatta

levein liikkein 

omilla ehdoillasi

teet tilaa siihen viereeni

otat paikkasi

enkä minä koskaan laita vastaan

tipahdan aina yhtä kovaa

ja yhden aamuistani nyt koverrat kulmiltaan kovaksi

vatsassa kivistäväksi kutittelevaksi muistoksi

jota kokeilen 

pyörittelen kämmenellä


saat minut pois tolaltani olemalla ja olematta

ja vaikka kirjoitan sinut loppuun kerta kerralta

tulet aina takaisin


mutta sinä muistat minua väärin

enkä minä enää takerru

alttiiksi asetu

vaan väistän ennen kuin kierrät kätesi ympärilleni

kuiskaat totuutta valheen tahrimaa

nousen ylös annan sinun jäädä nukkumaan pois humalaa

ja herätessäsi ehkä olet unohtanut minut taas kokonaan

kunnes epätoivo jonakin yönä jälleen saavuttaa

vie sinua otteessaan

ja ehkä vielä joskus soitat siihen numeroon joka vastaa

13 / 04 / 22

 

ne kohdat jotka minussa kaipaavat rakkautta

keinuvat ääripäiden laidoilla

karanneet sovituilta paikoilta


kun olen aina ollut jotenkin nurin

nyrjähtänyt

vastakohta

ja tullut valosta pimeään 

keskelle jotain sanoittamatonta murhetta

ja silmät ummessa kaunis valo halkoo huonetta

suru istuu ikkunalla

ja minä pyydän että rakastaisit minua väärinpäin


jatka kun sanon lopeta

jää kun huudan että painu vittuun

kun laitan vastaan komenna

ja nyt astun kauas lähelle ojenna

äläkä päästä irti vaikka raatelisin repisin hampailla

pyristelen koko voimalla

koska sen kaiken alla

on jossain se hiljainen kohta

joka ei kavahdakaan

sitä oikeinpäin rakastamista

23 / 03 / 22

 

sinulla on selkeitä sanoja

ja luottava katse

mutta minä juoksen rivien välissä

lisäilen omia välimerkkejä

ja ajatuksistani punotaan jatkuvaa köyttä


pelastusnarua ja hirttonauhaa

sanat painaa

vaikkei niitä sanelisi ääneen

ja silti niitä kantaa

piilottaakseen ja ojentaakseen

asettelee sydämelle ja käteen


jotenkin siinä sitten kuitenkin käy niin kuin eniten pelkäsin

vaikka yritin

kiertää niistä punoksia polville

ja palmikoida hiuksiin letiksi

kaivertaa ihon pinnalle

jakaa vähän kynsinauhoille

ja pehmittää

etteivät ne pääse yllättämään

mutta tipahtavat ne tähän samaan pöytään

veitsenterävänä

ja repivät kerroksemme halki

pudottavat pohjilta


kahtena osana 

erillisinä pirstaleina

juuri silloin punaisissa valoissa

käy hetken kivun läpi hymy

ja sunnuntaina me palaamme toistemme iholle

14 / 03 / 22

 

jotenkin keväisin olen enemmän auki

ja kiinni

samaan aikaan


sitä näkee kulunutta niin erin

herää


kuvajainen on sama

ja silti joku muu

kuin vaikka vuosi sitten


jotkut jutut koskee ihan yhtä paljon

porautuu entisistä säröistä vielä syvemmälle

karkaa


ja toiset jutut 

ne lepää siinä pinnalla

ihan näkyvillä

istuu mukana yö bussissa

kevään sulattamilla likaisilla katukivetyksillä

kun menen ekana yksin kotiin

ja huomaa

että yhtäkkiä kaikki onkin niin ihan ookoo

11 / 03 / 22

 

tuntuu melkein pahalta myöntää

tai odota ehkä jopa huijaan itseäni

pidättelen itseäni

etsin itselleni

syitä

miksi

minut pitäisi työntää pois


kun se toinen ihan lähellä

aivan liki

minun mieleeni kirkkaasti

palaa toisten kuvia

jotain valemuistoja

en tiedä itsekään


ja kohta pelkään että sanon väärän nimen

huokaisen vahingossa mennyttä

tähän meidän ilmaan

meidän väliseemme hengitykseen

ihopoimujemme laskoksiin

ja pilaan kaiken


enkä tiedä teenkö sen sittenkin tahallaan

05 / 03 / 22


sisälläni on jatkuva

kalvava

koti-ikävä

ja kuulumattomuuden tunne


kuin varkain se välillä kipuaa pinnalle

hyökyy ylitseni

ja kertoo

sinä et kuulu tänne


se on myrkky

joka kaadetaan pakolla alas kurkusta

väkisin leuat erotetaan toisista

vaikka painan huuleni tiukkana viivana

karvaana

se laskeutuu pitkin ruokatorvea

vatsaan ja polttaa sisältä

sinä et kuulu tänne


erilainen perustavaa laatua

väärällä tavalla


myrkyn haju pinttynyt hengitykseeni

pitää muut kaukana

perusluonne luotaantyöntävä

olen mätä sisältä

ja muut aistivat sen

hän ei kuulu tänne


ja minä olen lohduttanut itseäni

käsivarret kiertänyt ympärilleni

sormenpäillä kutitellut selkää

kertonut

etten vain ole tavannut

ihmisiäni 

löytänyt paikkojani


mutta minä olen niellyt myrkkyni jo lapsena

kun pimeän lokakuun yönäni ensimmäisenä

käännettiin kelloja tunti taaksepäin

yrittääkseen kai peruuttaa tapahtuneen

lopulta hyvittääkseen

antaakseen armonaikaa

että tällainen tyttö teille nyt tuli

22 / 02 / 22

 

sinuun hitaasti nouseva ikävä

tulee samassa tahdissa

kuin iholleni nousevat kylmät väreet


minun on vaikeaa katsoa sinua silmiin samaan aikaan

kun käteni seilaa kasvojesi reunoilla

olkavarsiesi tatuoinneilla

ja solisluiden kaarilla


illalla maistut valkoviiniltä

tuoksut puhtaalta pyykiltä

niin kuin aina

kostealta pehmeältä

ja heinikoilta


jätän sinuun huulipunaa

näykin kaulalta

pudotan kyyneliä lakanoihisi

ja en osaa näitä juttuja

sanon kun makaamme alastomina

katsomme kattoa

ja välillä olet niin hiljaa

että pelkään jo horjahtaneeni liikaa

sanoillani työntänyt kauas

ja rakentanut kiilaa väliin


kun sinä osaat sanoittaa

koskettaa

olla näkyvillä

kurottaa kohti toista

kun minä pidän käsivarren mittaa

ja teroitan sanojeni kärkiä

ettei vain sattuisi tai joutuisi

riisumaan vain tullakseen torjutuksi

vaikken hetkeen ole tavannut mitään yhtä hellää kuin sinä

18 / 02 / 22

 

välillä tunnen olevani muille muovia

joku helvetin barbie sääri

nukkekotia asuttava

sen seiniin nojaileva odottaja

että joku tahtoo leikkimään


suurin käsin minut napataan mukaan vyötäröltä

istutetaan autojen etupenkeille

viedään paikkoihin

kutsutaan koteihin

ja keitetään teetä

jos kaapissa on

koska kunnon ihmiset juovat kahvia


minä olen muovia

väännyn sohvien kulmille jäykkänä taipeista

ilmeet maalattuna naamalle valmiina

kysyn ja kuuntelen

joskus erehdyn puhumaan takaisin

näyttämään että olenkin elävä

ajatteleva

ja häpeilemättä aika paljon kaikkea


siihen sanotaan joo ja jatketaan

vähän turhautuneena

kun en leikkinytkään tarpeeksi hyvin mukana

tajunnut mukautua

heijastaa vain sen mitä toinen haluaa


"tää olis tällanen hyvä

jota ei saa kyseenalastaa tai sillee et tää sais tuntee olosa koko aja erityiseks 

ko tää tarvii jatkuvaa validaatioo muilt ja sillee 

ettei tän tartteis kohtaa mitää oikeit puolii itestää"


ja minä olen muovia

koska te pelkäätte aitoutta niin paljon

02 / 02 / 22

 

työnnät minua ulos siltä alueelta

rakentamistani lokeroista

vaaravyöhykkeeltä aallonharjaltani

ja syvistä pohjista turvasatamaan

pienille aalloille

pehmeälle rantavedelle


mutten oikein sopeudu vakaalle maaperälle

ja hiekka tuntuu kiipeävän kurkkuun asti

juuttuu nenänieluun

ja raastaa henkitorvea

kun pelkään että juurrun typeräksi kukaksi

mukautujan kuvaksi

jonnekin maan ytimeen

ja rakennan kaarnakuoret

jääden loukkuun sisään niiden


tekisi mieli tökkiä sinua naamaan

potkaista päin näköä

ravistella hartioilta

kokeilla löytyykö sinusta 

vihaisempia sävyjä

tummempia vesiä

itkun kaivamia uurteita

yön pikkutunteja

isoja virheitä

puhdasta häpeää

ja toiset kasvot

joita kukaan ei ole koskettanut


niitä vasten painaisin otsani

koko kämmenin tarttuisin leukalinjoista

ja uppoaisin kokonaan

sillä minä tarvitsen sen toisen puolen

omakseni koko toisen haavoittuvaisuuden

kuin pantiksi

ettet sinä minua satuttaisi

ja uskaltaisin myös laskea omat aseeni


vai oletko sinä auringon haalistama

tumman veteni äärelle eksynyt

vakaan maan kasvattama

valo ilman varjoa

jollaisen kanssa

tukahduttaisin itseni

vetäen mukanaan viattomuutesi

ja hukuttaisin lopulta molemmat

10 / 01 / 22

 

pidätän itkua vuoden viimeiset tunnit

ja kyynel kimaltaa kilpaa kaulaketjun kanssa


keräilen itseäni

keräilen vuotta vasten keittiötasoja

vihan ja kateuden kostuttaessa kieltä

nieleskellen tunteet viinin kanssa


tänä vuonna ei lasketa sekunteja

ei kiitetä kuluneesta

ei toivotellla

ja pimeässä toivon raketteja laukauksiksi

jotka sataisivat kehooni

jotta voisin kaatua tähän parvekematolle

vuodattaa tyhjäksi kuoreni

ja herätä sitten jonain ihan toisena


sellaisena jolla ei ole terää henkitorvessa

jollainen viiltää joka nielaisulla

joka pienellä valheella

kun jätän taas sanomatta

ja hioo siten sanojen kulmia pistäviksi kärjiksi

jotka isken kerta toisensa jälkeen toisten kasvoille


sellaisena joka ei roikkuisi hapertuneissa köysissä

ei takertuisi

ei aina vain hipaisisi

eikä välittäisi

kun saa syntymäpäivälahjaksi hiljaisuuden

ja osaisi olla jäämättä jälkeen

lukea rivien välistä

eikä sokeana uskoa

etteivät vuodet repisi erilleen

sellaisiakin joiden uskoi olevan siinä aina

samalla minuutin vaihtamalla

hangen valaisevan taivasroskan alla 

09 / 01 / 22

 

en minä osaa kirjoittaa rakkausrunoja

kuvailla luonnon monimuotoisuutta

tai helistä hentona sananvartena


sillä minä raastan sanoja raudalla

ihoa liuskoitan verille

itseni avaan paperille

ja vuodatan murhetta


onhan pimeys valon puutetta

ja siinä uskossa

valkoisille sivuille itken korpinmustat kivipainoni

leikkaan mädäntyneen lihani

ja vielä päälle puhaltelen pikkutuhkaa

jotta lauseideni ulkopuolella

voisin hymyillä silmillä poskipäillä huulilla hampailla

ja vapautua

antaa tilaa puhtaammalle

tukahdutetulle lempeälle pehmeälle

joka asuu siinä pelon ja häpeän sylissä

tuudittautuu kynsissä

kivuliaissa pistimissä

jotka omista sormenpäistäni ovat kasvaneet

07 / 01 / 22

 

minä en ole tottunut tyyneyteen

tai rauhaan

vaan minussa käydään sotaa

ja haastetaan rakenteita 


minä tulen kasaan kursituista

ihmiskohtaloista 

koen syyllisyyttä

kannan tuskaa

ja jatkuvaa pelkoa

joka virtaa läpi kehoani

astelee harha-askeleeni

valmistelee hyökkäyskannalle

ja virittää ansansa valmiiksi


mutta sinun seurassa

sykkeeni ei nouse ei pauhaa korvissa

ei sumenna katsetta

ei kosketus polta palovammoille


enkä minä sinun sohvasi kulmassa mieti

tai rajoistani tule liian tietoiseksi

muutu häilyväksi

itseäni pienennä

tai sanojani liikaa mieti


mutta minä en ole tottunut siihen

ja sitä minä pelkään

pelkään vakautta vastaanottamista

tahdon piiloutua juosta

kavahtaa pois läheltä

huutaa älä koske painu helvettiin

mutta silti pitää kiinni

maata siinä samalla sohvalla

kasvot vastakkain

ja arvailla

mikä on sen sävyn nimi joka tuijottaa iiriksesi ympäriltä


kun en koskaan ole ollut aamuksi jääjä

kukaan pyytänytkään

mutta nyt torstai vaihtui perjantaiksi

katseesi saakin vaikeaksi

en tiedä enää oikein miten suorana istua

rystyset valkoisena tärisevin käsin puristan teekuppia

joka polttaa vasten kämmentä

ja sitten vedän polvet syliin suojaksi

sydämelleni muuriksi

ettet sitä rintani läpi repäisisi

ja asettelisi tähän aamupala pöytään

meidän väliimme


29 / 12 / 21

 

voiko näissä neliöissä kipua kuvata filmille

kengännauhoilla kietoa toisen jäämään

jääkaappimagneetilla pitää tunteet paikoillaan

itkua kuivata tiskirätillä

ja kyyneleet puristaa sitten kämmenille


elääkö näissä neliöissä

tällaisissa yksiöissä onnellisia ihmisiä

vai kuihtuuko jokainen kuin markettipioni

valuuko pöydälle steariinina viinipullo kynttiläjalasta

pinot noir

ja rapsuttelee sitten itseään irti kiroten

kun ei tule entistä esiin pintaa kaunista

ja tajuaa olevansa vain hetken lämmin palava

lopulta vain tahmainen kylmä ja kovaa kynsiensä alla

17 / 12 / 21

 

sentti sentiltä

jalkalasien reunoilta

sulaa päältä siihen vedetty kulissi

hennosti kiinnitetty heiveröinen kuori

joka kerta toisensa jälkeen pyytää anteeksi

jakaa turhaa toivoaan

lakaisee sanoja lauseitaan

pölyn lailla

tietäen että ne kertyvät samaan nurkkaan uudelleen


vitun punaviini äiti

ruma ja heikko ämmä

epäonnistuja oman onnensa tuhoaja

itsekkyyden huipentuma

katkeruuden kalkkeuma

tekojensa oikeuttaja

itsensä sokeuttaja

ja huoneilman ankeuttaja


hilpeä pieni hirviö humala

itkeskelevä hiprakka

marttyyrien kuningatar

se punaviini äiti

sakea verenpunainen

tahmea tanniininen

häpeän iholle liimaava

viattomien likaaja

ja vihan herättäjä


omaltaan tavan oppinut

tunneterapia pullosta

kääntää veistä haavoissa

humaltuneen unelma

roikkuu omassa tuskassa

tahraa kaiken murheellaan

kaataa lasin jälleen täyteen

vannoen viimeiseksi

ja kilistää omille valheilleen


punaviini äiti

aamuyön piilosilla

silmäkulma mustana 

röökitauko

ja vielä vika lasi 


herättyään pukee kuorensa kuivan suun ylle

kipuilevan kropan päälle

häpeän peitteeksi

ja vetää verhot mielelle


ehkä yksi tasoittava

ennen tapaa totuttua

katse alas

se sama kuultu anteeksi ei toistu

selitys pieni nauru

aiheenvaihto ja kahvinkeitin


niin tekee punaviini äiti

tyttärensä pettäjä

kokemuksen vähättelijä

tuhoaja kusettaja

turvan hajottaja

kulissien kursija

harhaan johtava

turhien lupauksien sanoittaja

se punaviini äiti

ja hänen kolkko kuorensa

14 / 12 / 21

 

ikävöin aikaa kun tunsin ikävää

haikeutta nostalgian helppoutta

sillä pehmeällä tavalla hiipivällä

sillä nyt tuskaisena riipivänä

se kaivaa omaansa iholta

enkä minä enää ymmärrä

kuinka muut kasvavat aikuisiksi tavalla

joka näyttää niin helpolta


illuusio


kun minä samalla 

repeydyn kerta toisensa jälkeen kahtia

ja luitani kylmää

koko kehoani lamauttaa

sekä vatsanpohjassa kalvaa

kaipuu entiseen

melankolia menneeseen

ja haparoin olemattomia kulmia

havittelen ovia ilman kahvoja avaimia


kun en ole enää sama

mutta en oikein tämäkään


välitila


ja suunta hukassa

tyhmä luuli itsensä tuntevansa

mutta omaksunutkin paljon valheita


siitä kuinka ja kuka tulisi olla

miten toista kohdella

mitä jättää sanomatta 

kuinka uskottavasti puhutella


miten luoda oman elämänsä näytelmä

rakentaa roolihahmo

valita vaatteet puhetyyli

itseään alkaa näytellä

keskellä kaikkia sivuhenkilöitä

samaan ansaan kasvaneita

lapsuutensa hukanneita

ja yhteiseen pelkoonsa juurtuneita

että mitä jos ne näkee


näkee ettei kulissi aina pysy kasassa

lavasteet joskus niskassa

vuorosanat sekaisin

ja tahra paidassa


vaikka samalla näyttämöllä

jokainen ihan yhtä hukassa

ensi-ilta joka päivä ilman harjoitusta

ja toiset vain piilottavat jännityksen paremmin


12 / 12 / 21

 

millaista olisi päivä ilman

että yrittäisin ymmärtää

jokaista elettä

tapaa sanoa ja sanoittaa

muiden liikkeitä ilmeitä

ilman että yrittäisin analysoida 

painaa päätäni kuorien alle

kulkea vastaantulijoiden mutkissa

ja upota syvyyksien painossa

ja nousta silti pinnalle

yhdistelemään heidän suuntaviivat ja risteykset

siten tulla lähemmäksi melkein perille


ehkä saisin rauhaa itselleni

ehkä


sillä tuskailen sen kanssa

kuinka kukaan ei kysy missä minun merkuriukseni kartalla on

ja syötiinkö lapsuudenkodissa yhdessä

sanottiinko hyvää yötä

tai millaisista juurista kasvaakaan juuri tällaisia tyttöjä?


katsotaan mutta ei nähdä

ja joskus pelkään etten jätä ollenkaan jälkiä


samaan aikaan

kun itse imen jokaista tarinaa

sanottua sanomatonta ja pieniä vihjeitä

etsin hetkien sisältä hetkiä

ja yhdistelen pikkupalasia

luen huulenkaaria

onko hermostus pieni purenta

vai nykiikö oikea puoli ennen vasenta?


tahdon lukea ja olla kuuntelija

antaa ajan antaa paikan

istua silmäripsille nähdä toisen katseella

ymmärtää minkä näkee kauniina

ja miksi

mikä saa halveksimaan

ja miksi

minkä takia

ja mikä siihen johti

juoksetko karkuun vai tuletko kohti

miten siihen päädyttiin

ja kuinka paljon se koski?


rakennan polkuja toisten sisään

vaikkeivat he edes avaisi ovea

roikun karmeissa ikkunoissa

ja eletyn jättämissä haavoissa

luen arven kaaria

ja heidän huomaamatta 

rakennan ymmärrystäni pinnoille


ja minä tuskailen sen kanssa

että samaan aikaan istun yksin omissa huoneissa

ja vaikka jättäisin oven raolleen

tyhjyys kaikuu talossa

eikä kukaan koskaan kysy missä minun merkuriukseni on

20 / 11 / 21

 

tyyntä ennen myrskyä

sade kuivattaa minkä kastelee

mutta kun vettä pääsee keuhkoihin

ei kukaan yski puolesta


liian suurista laseista

liian kookkaiden tunteiden reunoilta

juotan vettä itse itselleni

vedän väärään henkeen


kipuna keuhkoissa pakottaa

satuttaa

ja vedän happea paniikissa

mutta pää pinnan alla

oma käsi painaa takaraivolla


hukun ja hukutan


jääkylmä katkeamaton virta

ja joenvarsi itseeni


kukaan ei opettanut tuntemaan sopivasti

kokeilemaan ensin sormenpäällä

hallitsemaan niitä aaltoja

virtauksia vedenpinnan nousuja

jotka kuohuvat kehoni sisällä


ei niitä laskuvesiä

ei ajoittaista tuhotulvaa

ei sitä seuraavaa aavikkoa kuivaa


ja niin minä en koskaan tunne riittäväni

jatkuvasti tulvin yli

tai olen täysin tyhjä

arvaamaton lempeä pinta

ja silti hukuttava syvempääkin syvä

18 / 11 / 21

 

hän on liikutellut sisälläni osia

ja ankkuroinut takaisin kiinni


hetkeen ei ole ollut tyyppejä

joita ei voi katsoa hymyilemättä

vaikka emme me ole tavanneet

koskettaneet

ja ei hän ole kuullut ääntäni


mutta minä olen nauranut pestessäni iltaisin hampaita

antanut hymyn kutitella suupieliä

leikkinyt liian monella ajatuksella

ja maannut unettomana

koska hänkään

ei ole vielä mennyt nukkumaan


mitäänhän en näytä

vahingossakaan paljasta

että minä olen vajoaja

nopeasti illuusion luova

minuutteja laskeva

unelmoija

ja hetkien havittelija


mahdottoman odottaja

ja pikku hiljaa toivoja

että joku kerta

en olisi ainoa

niiden rakentelija



08 / 11 / 21

 

peilikattoja

ja kyyneliä tanssilattialla

savu kiertää keuhkoja

ja tanssin itseni ulos kehosta

lopulta jälleen ennen aikojaan

korvissa soiden otan kiinni yöttömän yön kädestä

joka ennen valomerkkiä

ojentaa eteeni kutsunsa


väsyneillä jaloilla kannattelen itseäni laatoilla

pimeällä kadulla

ja aamuyöstä huurtuneella asfaltin reunalla

kun jokin odottava tunne

ja epämääräinen toivo

joka shottilasin sisäpinnoilta asettui vatsani pohjalle

johdattaa minua puolipaljain reisin

ja täysin paleltunein säärin yössä


ja se tuntematon pitkä tumma

kävelee vastaan

halaa pitää kiinni

ottaa sekunnissa omakseen


ja minä muutun joksikin toiseksi

etten aamulla katuisi

kuinka helposti jälleen annoin itseni

jonkun käsivarsille

ja katseen alle


helposti hän nostaa keittiönpöydän kulmalle

kysymättä ottaa kiinni hiuksista

kysymättä painaa henkitorvelta

ja kaarran selkäni vasten kylmää korkeakiiltoa


helposti hän kääntää vatsalleni

ja roikun terävissä kulmissa

painan poskeni pöydän pinnalle

kohdaten katseeni pimeän ikkunan heijastuksesta


enkä minä tunnista häntä

vaikka olen ollut siinä monesti

en tunnekaan enää omaksi


kosketus ei tunnu miltään

sanat lipuvat ohi

ja saman suihkun alla jälkikäteen

lämpimässäkin minä palelen

kun enhän minä ole enää tämä ihminen


lämmin keho tuntuu tukahduttavalta

parransänki painaa niskaa

kun ulkoa harmaa valo asettuu huntuna huoneen kulmiin


se on minun valomerkkini

aika palata mieleeni ja iholleni

joka itse täyttänyt tyhjiönsä

eikä enää tuntemattomista lakanoista löydä itseään

ei ketään

eikä yhtäkään 

lohdun palasta jota sovittaa sisälleni


olen arvokkaampi näitä öitä

jotka ovat syöneet huomaamattani pala palalta

kun olen itsestäni paljastanut osia

ja antanut niiden käsien tulla lähelle

jotka eivät kysy lupaa pidellä

ja pudottavat pirstaleiksi varoittamatta

huomatessaan olevani lasia 

heidän omat tyhjiönsä heijastavana


05 / 11 / 21

 

olen aina ollut kipuileva

hieman raskas ja pelkään välittää

vetäydyn 

asetan suojamuurit

ja istun hiljaa niiden turvassa


pelkään että muut huomaavat

kun katoan omaani

lakkaan katsomasta silmiin

ja lakkaan vaivautumasta


pelkään että ne syyttävät itseään

tai että olen ja olen olematta tahallani

mutta se on sisäsyntyistä

kun ajoittain vihaan itseäni niin helvetisti

että lamaannun

kun pelkään että se tunne ei koskaan katoa

etten koskaan lakkaa tuntemasta

sitä valhetta että olen täysin mitätön

ja ne muut kutsuvat mukaan vain säälistä


itkin jo lapsena peilikuvalle

alakoulussa puristelin ihoa eri kohdista

kirosin päiväkirjassa

miksi en ole kaunis ja hauska

milloin ne lopettavat halveksuen tuijottamasta

vaikka tuskin oikeasti edes katsoivat


otan jokaisen eleen uhkana

työnnän ihmisiä pois siinä pelossa

että ne näkevät minut niin kuin näen itseni

katsovat minua läpi sen saman valheen

jonka olen kiertänyt paksuna naruna ympärilleni


olen kuin ikkuna itseni välissä

jonka takaa katson muita vapaina

ja hakkaan kyynerpäällä lasia

huudan vasten kylmää materiaalia

sen vain huurtuen

ainostaan itse ääneni kuullen

kun tiedän tasan tarkkaan kuka olen

miten paljon hyvää kannan

ja kuinka paljon siitä riittäisi muille

riittäisi helvetti vie itsellenikin


mutta ulos tulee joku toinen

täysin päinvastainen

aina vihainen

se varpaillaan oleva

kolkko ja kopea

jonka sanat juuttuvat kitalakeen kiinni

ja kohti sijasta astun jälleen taaksepäin

23 / 10 / 21

 

haluan koota oman kirjaston

maalata kynteni tummanpunaiseksi

juoda taas kahvia kun kyllästyn teehen

ja kun kofeiini ei laukaise ahdistuskohtausta

voi vittu miten noloa


sitten minä avaan ikkunan karmeja myöten

istun sen laidalle

ja tumppaan tupakkaa

vaikken vuosiin ole polttanutkaan


paitsi kännissä

vaikka siitä jää paha maku suuhun

ja tunkkainen olo rintakehässä

mutta yökerhon pihan varjoväreissä

savun keskellä saa näyttämään tärkeältä

kuin olisi jotain kesken

ja tarkoitus seisoa siinä

vaikka voisi olla missä tahansa muualla

mutta muuten tuntuu 

että olen kusettaja

liikaa ajattelija

niiden hauskaa pitävien keskellä


mutta sellainen minä olen

aina vähän muualla

hetkessä liikaa ja silti ulkona

varjo muiden vieressä

kummitus läpinäkyvä

jota katsoo silmä jos toinenkin

mutta oikeasti näkemättä

19 / 10 / 21

 

minä pelkään jämähtämistä

elämänpelkoani

ja elämännälkääni

ja sitä jos olenkin liian rohkea

tai että tuleekin liian syviä naarmuja

enkä muista painaa jarrua

ja menen taas hänen ohitseen

tai unohdan itseni matkan varrelle


nielen elämää ympäriltä kuin riutunut

mutta silti en tule kylläiseksi

mikä helvetti minut teki tällaiseksi

kyltymättömäksi

oman iloni pilaajaksi

jatkuvaksi paremman tavoittelijaksi

jolle mikään ei riitä 

ja sitten kaikki onkin ihan liikaa


missään ei ole hyvä 

itken koti-ikävää kotona

pakkaan tavarat kerran vuodessa

ja kilometri kilometriltä

etsin vastauksia ja päätepysäkkiä

vaikka tiedänhän minä

että matka pitäisi tehdä itseni sisällä

mutta pakenen taas reitiltä

ja pyrin polttamaan siltoja

mutta nyt olen hitaampi liekkiä

palaen mukana

silti nousten tuhkasta

menneet pakottaen kipuna keuhkoissa

ja jonain päivänä minä kai lopulta tukehdun

jos en opi katsomaan itseäni silmiin

18 / 10 / 21

 

on etäistä ajatella

että meidän piti mennä kävelemään palmujen alla

veneilemään korallimerelle

ja palamaan auringossa


vetämään päiväkännit allasbaarissa

aamuyöllä kävelemään rantakatua humalassa

ehkä vähän riitelemään ja sopimaan aamulla

niin kuin me aina


on kaukaista ajatella

että olemme jakaneet öitä kosken varrella

istuneet sen altaan reunalla

julistaneet että ollaan sinä ja minä nyt ja aina

samaan aikaan kun aika viilsi haavoja

revimme auki toistemme arpia

niin monta muistoa tummilla varjoilla


eikä se johdu sinusta

mutta kun ne muut sanoivat

että olen erilainen sinun seurassa

hiljaisempi enemmän kuoressa

on selvää että vain irrallisena

voin löytää vastauksia

kuka minä oikeastaan olenkaan

ja mikä on minun omaani


ja kyllähän sinä tiedät etteivät ne muut nähneet taaksemme

kuinka paljon kuorestani olinkaan ulkona

kun makasimme sillä sohvalla

pohdimme elämää jalat solmussa 

harjasimme toistemme hiuksia

painoimme otsat vastakkain

ja nauroimme


mutta nyt tahdon rakentaa jotain vain itse itselleni

en hukkua samankaltaisuuteemme

ja erilaisuuden tullessa pintaan

olla se ainoa jonka tulisi muuttua

näethän kai nyt meillä molemmilla on painoja


ja ehkä sitten jonain päivänä

kun taakka on kevyempi

voidaan leikkiä

ettei koskaan tunnetukkaan

tavata uudestaan

tutustua versioihin jotka rakentuivat ilman toinen toistaan

ilman sitä tuhoavaa voimaa

jonka yhdessä loimme

kun kivulla kirjoitit sanoja kasvoilleni

ja minä syljin vastalauseen jos toisenkin

heitin herkimmät kohtasi seinälle

osoittelin sormella naureskelin vähän päälle

ja sinä väänsit kostoksi raajani sijoiltaan


mutta niin siinä käy kun repii irti suojakuoren toistensa eteen

antaa aseensa

ja yksi kevät kääntää ne toisiaan vastaan

niin että lopulta lopulta on terävillä säröillä juuri sellaisista kohdista

että lähelle tullessa

viiltää toista vielä pahemmin


ja niin elämä tuli väliin

juuri oikeaan kohtaan

ennen kuin tuhosimme toisemme kokonaan


ja ehkä sitten jonain päivänä

ajaa se jälleen eteemme

asettuu heijastamaan valoa juuri oikeaan kohtaan

siihen viattomaan kulmaan seitsen ja kahdeksanvuotiaan

ja sinä kysyt tien toiselta puolelta tahtoisinko tulla silittämään teidän kissaa

14 / 10 / 21

 

minä olen tuntenut paljon vihaa

ja sisälläni käydään monia sotia


opin jo prinsessamekossa

vaaleanpunaisessa oletuksessa

ettei tytöllä voi olla kovaa tahtoa

ja samaan aikaan

ei saanut olla liian herkkäkään

mikään ei riitä

opin itseni pienentämään


piilotin tunteet silkkihelmoihin

itseni kadotin saumoihin

opin keinot kuinka olla mahdollisimman huomaamaton

ettei isä alkaisi huutaa

ottaisi kiinni hiuksista

ettei äiti voisi käpertyä kuoreensa

syyttää minua omasta avuttomuudesta


vuosien saatossa

mekon helmat lopettivat tuulessa heilumasta

askel hidastui kaiken tukahdutetun painosta

jäljelle jääden vain revennyttä kangasta


äidin ja isin pikku prinsessa

oppi jo varhaisessa vaiheessa

kantamaan itse itsensä

kantamaan myös äitinsä

joka ei koskaan tuskaltaan

nähnyt tytärtänsä


kova kuori pitänyt otteessaan

pyrkinyt hameenhelmat ehjäksi parsimaan

hätäisenä pyrkinyt vetämään kankaat suojaksi

ettei kukaan näkisi

kuinka paljon pahaa kaunis kantaa

kuinka monta yötä itku valvottaa

ja kuinka rikki heikko ja ruma olen sisältä

mutta pikkuhiljaa 

minä olen opetellut lempeyttä

lopettanut monta sotaa

niitäkin joissa ei ole ollut omaa osaa


ja nyt kipinä kipinältä isken sen prinsessamekon palamaan

vielä pukien kaiken siihen piilotetun kruunuksi koristamaan


10 / 10 / 21


halusin vain tuntea sävysi

antaa sinun maalata itsesi iholleni


mutta meillä oli vain niitä öitä

jolloin aamu tuli liian nopeasti

nielaisi huuman häpeälliseksi


kosketit minua vain kiirehtien

ja naiivina roikuin paidan liepeissä

joka helvetin rippeessä

kun kerta toisensa jälkeen lähdit

edes tajuamatta jättäneesi jotain jälkeesi


ja vuosienkin jälkeen 

puristan kämmenissäni yhtä irronnutta palaa

odotan kai tulisitko hakemaan


hipaisisit jälleen olematta läsnä

ottaisit omasi

kuivuneena siveltimenä

katsoisit lävitseni

ymmärtämättä kuinka paljon hiljaisuus puhuu


ja kyllä minä tiedän

olevani kauniimpi kanvaasi

ilman sinun värejäsi

mutta tahtoisin silti vielä kerran tahrata itseni

työntää käteni juuriin kiharoidesi

antaa sen varmistuksen itselleni

että olen maalaillut monta väärää kuvaa

kantanut ihon alla tunteen reunaa kovaa

joka mutkien venyessä painautuu kivuksi

mutta silti tuntuu kuin en osaisi

päästää irti

ennen kuin vielä kerran olen katsonut silmiisi

nykyisellä itselläni

silti kohdaten sen saman 

armottoman tavan

jolla minua edelleen katsoisit

04 / 10 / 21

 

olet hopeinen kuunpinta

kosteassa puunrungossa hämähäkinseittiä

jossa kristallinen vesipisara

kimaltaa aamuauringossa


helminauhaa kaulalla

glitteriä poskilla


viimeinen hereillä

ja kovin tanssimaan

koska party girls don't get hurt

niin siinä biisissä sanotaan


olet keskikesän pimentymättömät yöt

purjeveneet

ja tyyni järven pinta


kuohari suoraan pullon suusta

korkokengät kesämekossa

mattolaituri

ja sateen jälkeinen hento sumu


umpikuja

joka johtaa rantakallioille

tunteet syvät kuin sieltä avautuvan veden

jonka pintaan pudotettu huuto kaikuu takaisin


olet juhannustaiat 

ja paljaat jalat

pehmeää samettia

ja hopeisia sormuksia


kermavaahtoa

ja lumpeenkukka lammen lämpimän pinnalla

kannatellen itseään lehdellä


ja raskaat silmäluomesi

näkevät monen kaltaisesi

mutta itse nielet kaiken kipusi

jotta voit kutsua jokaista paikkaa kodiksesi

28 /09 / 21

 

nuorena oli helppo olla hukassa

joka viikonloppu kaataa tunteet alas kurkusta

puhaltaa savun suusta

ja peittää kipu kielareihin


iän piikkiin

pitää kokeilla

olla joka paikassa samaan aikaan


mutta silti täynnä tyhjää

mikään ei tunnu miltään

mutta silti tuntee liikaa


ja jollain tavalla

olen edelleen siellä

etsimässä nousuhumalaa

ja rakkautta

porraskäytävistä

värivaloista

ja tuntemattomien lakanoista

parvekkeilta

katuvaloista

ja kaduista

jotka eivät vieneet kotiin


silloin sitä romantisoi

olla nuori ja hullu

niinhän ne sanoi


aamut tulivat hitaammin

ja kaikki oli kaunista

vaikka ennen s-markettiin pullojen palauttamista

vedin ranteisiin muistoksi viivoja


ne kirveli vasten nahkatakkia

jokainen haava aukesi pullo pullolta

ja siinä se viikonloppu taas oli kuitissa

ja hihojen alla


ja jollain tavalla

olen edelleen siellä 

etsimässä rakkautta

ja pakoreittiä


vaikka viivat jo vuosia haaleita

ei näy jos ei osaa katsoa

mutta ne muistuttaa

että kerran olin siellä 

enkä vieläkään ole löytänyt 

13 / 09 / 21

 

ukkonen jo ennen aamu seitsemää

ja sateen tummentamat kadut


olisipa ollut ikuinen heinäkuu

ikuiset valkoiset perhoset

ikuiset auki olevat kaihtimet

ikuiset nihkeät ihohuokoset


toinen aamu ilman sadetta

mutta taivas on raskas

tumma kuin kahvi tyhjään vatsaan


ulkona tuoksuu juuri sille

mikä nostaa hiukan ahdistusta

samaan aikaan rauhaa

jotain tuttua ja kaunista


hiljainen hiekka rahisee kengän alla

voisinko jäädä tähän keinumaan

tai ottaa juoksuaskeleen


kasvaahan kukkiakin asfaltin railosta

kauneimmillakin on varjonsa

auringonnousulla laskunsa

hiljaisinkin huutaa

ja vielä hengitän pimeän jälkeen ensimmäiset säteet

02 /09 / 21

 

lyöt kasvoille

kierrät molemmat ranteet ympärille

vain yhden käden sormin


nostat yläpuolelle pään

ja minä nään

millaisista tytöistä tykkäät

ja yhtäkkiä pelkään

että olenkin liikaa

tai sittenkin kyllästytän


mut beibi kyllähän sä tiiät mist tykkään

oot vitun hävytön et päästä mua minnekään


sylkäisen naamaasi

rimpuilen vähän

kokeilen rajaa


kiristät otetta

ja naurat päin naamaa

sydän hakkaa

kuiskaat korvaan

ja minä annan periksi


irti hallinnan tarpeesta

siitä kivisestä kuoresta

miellyttämisen halusta

jatkuvasta arvailusta

sanomattomien odotusten paineesta


annan kivun kertoa mistä kohdin olen näkyvä

luvan kanssa rikkoa kaavaa

olla kuriton laittaa vastaan

olla vapaa edes hetken aikaa

24 / 08 / 21


makaan raajarikossa

hengitän yhdellä keuhkolla

 ja ryömin kohti ovea 

jota luulin ulospääsyksi

mutta takana odotti uusi pudotus

ja minä astun reunan yli


sama vanha tuttu pohja ottaa vastaan

törmään samaan ansaan

oman rajallisuuteni harhaan

ja lukitsen oven sisäpuolelta

nielen avaimet

itken vasten seiniä tasoja

kiroan itse rakentamaani kohtaloa

niin kauan että mieleni pakenee paikaltaan

takertuu jälleen kiinni pelkoonsa

haukkoo henkeä öisissä varjoissa

ja aamut kuristavat otettaan kaulalla

mutta vielä minä hengitän

ja pakotan itseni taistelemaan vastaan


revin vaikka ihoni irti

nyrkein hakkaan kivun irti luista

leikin hippaa trauman kanssa

kannan pimeän päivänvaloon jalasta

poltan roviolla

iskien vielä kaiken tuhkaakin

tuhoan jokaisen rippeen sisältäni

kunnes kiipeän raunioille

vanhan minän hautuumaalle

sillä minä olen vahvempi tätä kaaosta

ivallista valheellista

omaan nilkkaan ampumista

17 / 08 / 21

 

minä

olen 

sadetta


kuurona hentona pienenä pisarana

niskaan kaatuvana yli läikkyvänä

painavana läpimäräksi kastelevana


sinä 

olit

katos


hetkellinen hengähdystauko myrskyn turva

suojakuomu kattopeite

sateenvarjoni ja markiisi


mutta pisarat eivät kadonneet minnekään

kohisivat kattoon

pauhuivat korvissa

ja märät hiukset liimautuivat kasvoille

jääkylmät vaatteet nuolivat ihoa myöten


olin läpimärkä ja palelin

ripottelin kuraa eteiseesi

kastelin kaiken mihin astuin

pilasin sohvakankaat ja kosteus imeytyi tapettiin asti

sillä minä en koskaan pystynyt riisuutumaan alla katseesi

en näyttäytymään sateen pyyhkivänä alastomana aitona hauraana oikeana

sillä en tiennyt mitä oli kerrosten alla


sinä olit niin kuiva vahva ja vankka

tarjosit päälle kangasta

olit valmis kuivaamaan vaikka multaa jalkojen alla

mutta nyt näen sen

saman päällesi laskeutuneen rankkasateen


olit kuivannut oman sateesi jo samoihin pyyhkeisiin

ylikastellut maasi mädäksi

tappanut juurakon

jottei menneisyys kasvaisi pinnalle 


otin vastaan suojan illuusion

imin itseeni painavan kankaan kastuneen kipusi

pehmennyt multa murtui jalkojen alla

putosin perustuksillesi pimeään

ja tajusin kuinka toisen tuskaan

on helppo paeta itseään


ja nyt minä näen sen

meidän samankaltaisuuden

ja tiedän

että sinäkin makaat

minun sateen pieksämässä mullassani


eivätkä ne jotka etsivät yhtä aikaa myrskyä ja rauhaa

löydä perille kulkematta käsi kädessä

miten kaukana toisistaan kulkevatkaan


10 / 08 / 21

 

kesä alkoi läpi siltasaaren ja kruununhaan

tää on taas jotain universumin ironiaa

ajattelen aamulla kun samoja teitä taas

olen tullut kotiin

 

hakaniemessä on se ympyrätalo

ja samalla tavalla kai linjat sulkeutuu

 

kalliossa on nyt ikkunansalpoja

ja puulattia

asetumme rinkiin

ja minä en kuulu joukkoon

olen vähän muualla

tai ehkä se on vaan tää humala?

 

helppoa ja rentoa

se on pelin henki ja idea

mutta minä annan vain harkitun

astuen silti harhaan

ja tahdon ottaa sanani takaisin

mennä omaan ympyrääni

potkia muut ulos

potkia hänetkin helvettiin

sillä hän pelaa minun päälläni

vaikka minä olen luottanut

 

en pysty seisomaan suorassa

katseen alla olen itku kurkussa

ja vihaan näitä puolia

itsessäni näitä suonia

joissa kohisee ajoittain viha

ja heikko veri

 

sillä minun seinissäni huokailtiin

vedettiin syvään henkeä

ja katsottiin toiseen suuntaan

naurahdettiin vähäteltiin päälle

hiljennettiin häpeään

sillä vanhin tytär

näyttäähän hän pienemmille esimerkkiään

istuu hiljaa

ei ainakaan itke huuda tai ole edes ihminen

kantaa painot ottaa iskun poskelleen


ja se tyttö on vielä tämän mielen sisällä

hakee reaktioita keinolla millä hyvänsä

tahtoo nähdä olevansa elossa

olla puhuvaa suuta

ja vastauksen saavaa katsetta'


tuhoaa minut kaiken ympäriltä meidät molemmat

huutaa kipunsa toisten kasvoille

istuttaa vihansa aamuöiselle katukivetykselle

viattomien niskaan

ja henkitorvelleni ei anna minun hengittää


mutta jonain päivänä minä vielä löydän hänet

hiljennän kohinan

painan hellän kämmeneni hänen kasvoilleen

ja kerron, että minä näen sinut

ei meidän tarvitse enää huutaa


02 / 08 / 21

  

suutele kyyneliäni

maista valuvaa suolaa

näe silmänräpäys

pieni hetki sitä tuskaa

jota ei aika paranna

ei puhuta ääneen

ei kirjoiteta kuin vertauskuvina

eikä näytetä katseella


minusta ei tule valkoista valoa

silti kaunis sielu

mutta en puhtailla ajatuksilla


olen taistelutanner

ja joutomaata

kuihtunutta satoa

ja elollisen tappava jääkylmä routa 


mut hei tiiä ettei tää oo itsesäälii


en edes pyydä ymmärtämään

en yrittämään

äläkä ainakaan rakasta ehjäksi 

tai jotain muuta yhtä mautonta

lohduttaa tai korjata 

ei se toimi niin

nää jutut tulee aina mukana


olen vähän tällainen tummanpuhuva

kannan painoja

ja annan demonien asua ihon alla

tulen niiden kanssa toimeen

välillä liiankin hyvin


se kipu luissani on lohduttaja

olen minä varjolla ja valolla

kauniilla rumalla

ikuinen ääripää tunteiden keinulauta

mutta kun riisun

riisun kaiken;

katson näytän sanon puhun huudan ja kuiskaan

kosken hipaisen lyön syljen ja paiskaan

ja rakastan samalla vimmalla

sillä minulla

ei ole aikaa niille joilla ei ole sielua

29 / 07 / 21


aina hermostuneena hymyilen

nauran 

tai haukottelen

mutta hän ei tiedä siitä

tavastani pelata aikaa

tehdä jotain hetkillä joissa saattaa 

vahingossa paljastaa muuten liikaa


hän kertoo kuinka pitää siitä

kuinka nauran vasten hänen huuliaan

hymyilen ja tuijotan pitkiä ripsiä sinisiä silmiä hänen kasvoillaan


tuijottaa häpeilemättä takaisin

kuljettaa poskellani sormiaan

kutsuu pisamiani pisaroiksi

ei usko oikeasti vaaleatukkaiseksi


kerrankin joku ei minua tunne

luule tuntevansa

kuunneltuaan kuulopuheita

valmista tarinaa

millainen tyttö hänen vierellään makaa


ei tiedä

että mennään huonoon suuntaan

kun se tyttö alkaa kirjoittaa

ja minä en ole ehtinyt vielä edes varoittaa

kuinka järjetön minä olen

ja mitä näillä sanoilla teen

kuinka hetket niputan lauseeseen

ja piirrän varjoille ääriviivoja

niin että vielä auringon laskettua

pystyn palaamaan

seinien viivoja katsomaan

näkemään missä säteet ovat olleet

sillä hänen hymynsä valaisee minun huoneet 





20 / 07 / 21

 

pyörän tarakka

heinäkuun yö on kylmä ennen auringonnousua

kun kosteassa heinikossa kristallipisara

kutittaa nilkkoja


pelloilla seisoo sumu

kaikki on haurasta

ollaan hiljaa ettei hetki hajoa


hengitän kostean ilman sisääni

sillä tahtoisin vain tähän tahtiin

jossa päivät olisivat yhtä aitoja kuin nämä yöt

mutta kesäni kiertää kehää


hetki särkyy

ja tunteet menevät pinnojen väliin

eivätkä ketjut kestä urilla

ja vauhdissa tuuli muuttuu valkoiseksi kohinaksi


aamulla tuijotan hiljaisuutta silmiin

niihin hetkiin

joita hän yrittää selittää nyt täytesanoilla

ja kääntää päänsä

kiirehtii pujottautuessaan paidan kauluksesta

ja tiputtaa minut katukivetyksen reunalle


sano vain kerran kauniiksi

lainaa t-paitaa yöksi

ja olen päiviä tolaltani

sillä näen katumusta niin monissa silmissä

niin monta hyvää hiljaisuutta puhuttuna rikki

ja hetken luulin ettei hän olisi ollut samanlainen kuin ne muut 

26 / 06 / 21

 

kastellaan varpaat havis amandassa

otetaan käsistä kiinni tuntemattoman veneen kannella

ja eksytään hissittömissä taloissa

niin vanhoissa

että naapurit varmasti kuulivat meidät äskeisen asunnon seinien läpi


röökinhaju ei katoa sormista

vaikka pesisi vedellä

maidolla ja hunajalla

sillä se helleyö oli etikkaa ja suolaa


tunti ennen auringonnousua

kun kukaan ei ole mistään surullinen 

tai kaikki hyökyy yli

aamu on vieressä hiljaa


kaikki hyökyy yli

mutta olen hiljaa

meitä naurattaa

älä mieti liikaa

sanot jo kolmatta kertaa


enkä minä mieti

tai koskaan kahdesti kysy

kun sinä olet siinä 

21 / 06 / 21

 

minä olen sellainen

että hengitän menneitä

romantisoin melankoliaa

nielen nostalgiaa

ja haluan muistaa kaiken

enkä irroittaa mistään

vaikka kaikkea

varsinkaan ketään

ei voi pitää omanaan

kiertää pakkopaitana

vetää käsinä ristiin rinnalle

puristaa muistoja

kuluneita tunteita nyrkissään


mutta minä olen sellainen

annan kaiken ujuttautua syvään päähän

elän joka päivä lapsuuden

ainakin yhden kouluvuoden

ohikulkijan eilisen

vanhan kipupisteen

kesäillan toisvuotisen

tuoksun vanhan hajuveden

parin ihmissuhteen

ja sinut 

14 / 06 / 21

 

etsin nykyään vaan niitä

jotka puhuu samaa kieltä

kun olen jo niin kyllästynyt kääntämään ajatuksiani

kertomaan väärille sieluille

rätiseville katko taajuuksille

kuka olen tänään

ja mitä vielä sen alla on

mutta ne näkee vaan tämän vartalon

luulevat voivansa koskettaa

pitää kiinni lantiolta

tarrata ranteisiin

upottaa sormensa ihooni

ja sisääni

kadota sitten rappuun

laittaa radion kiinni

ja tulla takaisin milloin tahtovat


jätä silti viesti vastaajaan

kumminkin vastaan

"katellaan"

olenhan vain heikkoa lihaa


12 / 06 / 21

 

olen halunnut olla niin kuin ne muut

muut joilla on vaaleat kiharat

hillitty nauru

helppo hymy

pehmeät reunat 

ja ystäviä joka pyhälle


mutta minussa on vain juurikasvu

nauru lähinnä tyrskähdyksiä

vähän kuin räät lentäisi pitkin leukaperiä

hymy harvassa ja isot hampaat

juhannuseurana vain seitsemän kukkaa

ja minussa on vain sellaisia kulmia

joihin muut törmäävät haluamatta


olen yrittänyt kiinnittää niitä solumuovi stoppareita

kuin ovenkahvoissa

ettei seinät saa kulumia

ja muita pehmusteita 

ettei aina kolisisi niin kovaa

kun petän muiden odotukset

petän omat kuoret

ja vahingossa näytän että olenkin tällainen

jotenkin liikaa ihminen

kun se teippi kirpoaa joka kerta

ja teen niitä asioita

jotka istuttavat häpeän kulmien koristeeksi


kun ei tahtoisi loukata

mutta loukkaa kumminkin


kun tahtoisi sanoa niin paljon

mutta jättääkin sanomatta



10 / 06 / 21

 

yötä vasten on helppo nojata

kun tien reunalla on vähän katuvaloja

painaa pää vasten hartiaa

silittää kämmenselän ihoa

ujuttaa käsi reidelle

ja antaa suudella vielä kotipihassa

puoliksi ulkona ovesta


mutta päivänvalossa

viihdyn varjoissa

ja tulen vain katseesta todelliseksi

love language suuseksi

ja runot

tai mitä vittua nää nyt on 


en tiedä mitä on jakaa

antaa

ottaa 

ja saada samalla mitalla

katsella toista ilman pelkoa

että katoaa siihen heijastukseen

vastakkaisissa silmissä

kun niin on käynyt jo niin monesti


jään loukkuun niihin kuviin

joita olen toisten katseen alla

vaikka väitän etten välitä

mutta sitten on niitä tyyppejä

joille antaisi kaikkensa

luovuttaisi tarinansa pala palalta

mutta kun on valmiiksi jo vähän vajaa

päästä että sydämestä

ei kasva mitään niiden siemenestä


juoksen kovempaa kun muut hidastavat

ja jään silti jälkeen

sovun sijaan tuon sotaa

vedän vahingossa mattoja jalkojen alta

puhun ohi turhan suuni

tai jätän avaamatta ollenkaan


kuljetan sormia juuri väärästä kohdasta

pidän liikaa väliä

tai tulen liiaksi iholle

sillä tavalla että hiukset saattaa mennä suuhun


yritän antaa rakkautta aseilla

ammun luoteja

nuolia

ja paiskon nyrkkejä vasten välittämistä

vasten vain niitä jotka ovat rakentaneet muureja

samoja kuin minä itse

ja mietin silti miksi kaikki jää vajaaksi


luoti kimpoaa omaan syliin

nuoli lävistää sisintä

ja rystysten iho nirhautuu rikki 

ja silti mietin miksi kutsun sitä rakkaudeksi



06 / 06 / 21

 

kalliossa on niitä ikkunalautoja

ja korkeita kattoja


tuijotan listasaumoja

ja hänen nukkuvia kasvojaan

joita tuskin näen enää koskaan

tai 

niin ajattelin myös kaksi vuotta sitten


tunteja aikaisemmin

asfaltin railo kaataa minut maahan

hiekkaa ja verta

valuu pitkin säärtä ottaa kiinni sukan reunuksesta

maalaa valkoisen punaiseksi


ehkä elämä nyt ujuttautuu sisään avohaavasta

muistuttaa nostamaan katseen laitteesta 

jättää luonnostelematta

ja haikailla sitten selvinpäin niiden perään

jotka lähtivät juuri oikeaan aikaan

kun itse vielä hyppään nousevan auringon syliin

annan sen silittää vauhdissa takkuuntuneita hiuksia

puhaltaa polven nirhaumaan

ja kuiskata korviin just niitä lauseita


ja se kaikki kuitenkin muuttuu rankkasateeksi

huuhtoo pois eilisen 

menneen yön ja sen lohdullisen hetken

kun kävelen läpi siltasaaren

ja kruununhaan

miettien onks nää nyt niitä paikkoja

joita joskus kaipaan

koska eihän kukaan enää aamulla katso silmiin

vaikka vahingossa olisi antanut itsensä kokonaan

päästänyt kirvelevän tulehduksen avonaiseen haavaan

nimeltään minä

01 / 06 / 21

 

viha koettelee rajojaan

raivo pyrkii pintaan

mutta en anna sen enää tulla osakseni


jotkin asiat eivät koskaan palaa ennalleen

tai löydä uutta paikkaa jossa tuntuisi hyvältä

ei järki koskaan tunteita syrjäytä

vaikka huutaisi kuinka lujaa

repisi koko sydämen irti rinnasta

talloen päälle vielä kerran tai kaksi

kertoisi sille

että synnit on annettu anteeksi

mutta ei se kuuntele


taistelen ihan joka päivä

vaihdan laastareita

ja pyöritän sideharsoa haavojen peitteeksi

teit tämän itse itsellesi

ehkä hän sanoisi


mitäs olit niin hiljaa

niin pieni

niin mitätön

pidit kaiken sisälläsi

häpeäisit

ehkä hän sanoisi


ja hänen kanssaan on helpointa

hänen kanssaan on vaikeinta

ja minä yritän

tai olen yrittänyt

mutta tämä maistuu koko ajan pahemmalta

nostaa palan kurkkuun

ja nielen katkeruutta paniikissa

mutta se tulee suustani ulos lauseina

jotka vievät kohti vanhaa tuhoa


nyt minä hiljennän kohinan päässäni

pyristelen irti siitä itsestäni

joka olen hänen katseensa alla

peittää silmäni siteen lailla

upottaa kyntensä lihaani

repii kohti pelkojani

sitoo kiinni menneeseen

jonka narun nyt katkaisen

meidät molemmat vapauttaen




22 / 05 / 21

 

tahdon tanssia jalkapohjat rikki verille

sydämen liitoksistaan

mielen pois paikaltaan

antaa auringon kasvattaa silmuja kylkiin

ja maistaa elämää jokaisella nystyrällä


itkeä tyynyn märäksi

hakata vihaa iholta

ja repiä auki sisimpäni

jotta elämä saa kasvattaa kukkia

pimempiinkin paikkoihin


tahdon rakastaa kuin runoilija 

elämä muusana

ja tänä kesänä myös joku muu


haluan rakastua

tai tehdä jotain muuta vitun typerää

istua katukivetyksen reunalla

ja suudella

juosta nurmella

ja mennä syksyn tullen rikki

hukkua muistoihin ja tähän kaupunkiin

ja kirota nämä kadut jälkeenpäin helvettiin

04 / 05 / 21

 

jos voisin olla kadottamatta itseäni aamuöihin

käsiin karheisiin

jotka pitelevät väärin

ja painavat sormensa selkänikamiin

niin että se läpäisee vatsapuolelta

tulee ulos sydämen kohdalta

silti tajuamatta

että minuun sattuu

olisin valmis


en kokonaan 

en ole koskaan


mutta valmis hänelle

joka kuljettaa sormiaan painamatta liian lujaa

joka ei läpäise murskaten kylkiluita

vaan puhuu auki rintakehäni

asettaa itsensä sydämelleni

niin että minuun sattuu


mutta hyvällä tavalla

25 / 04 / 21

 

romantisoida elämää

syntiä ja sen tekijää

katse kiertää

eikä vastaus ole silmissä

täytyisi olla etsimässä


kaikki aika on tässä

ja jokainen minä

katsoo samasta peilistä

ja mitä ei muista

lakkaa olemasta

mutta minä en koskaan unohda


jokainen viha

on isku itseeni

kykenemättömyys laittaa kättä kasvoilleni

repiä irti maski kuori

tukahduttava verholakana

jonka takana

yö karkaa uudeksi päiväksi

ja sirppi on silti taivaalla

jos osaa katsoa

20 / 04 / 21

 

kevät on omalla tavallaan haikea

valonpisaroita taivaasta

ja lämpö kuultaa kasvoilla


iltaisin on kirkkaanpunaista

näyttää maailmanlopulta

joka auringon laskettua

tulee sinisenä painavana taivaana

pitäen otteessaan

hiljentäen valkoiseksi kohinaksi

ja lintujen lauluksi


ilma tuoksuu erille

menneille kesille

muistoille kepeille

ja kipeille

hetkille elämää suuremmille


ei kevät tule ilman itkua

ilman räjäyttävää kipua

eikä mikään paremmin herätä


kevät on muutosvoima

ääriviivoja vavisuttava

alusta aloittava

vihamies ja rakastaja


kevät ottaa kiinni kädestä

vähän sillä tavalla vaativana

mutta vain koska

tahtoo näyttää rinteeseen nousseet kevättähdet

18 / 04 / 21

 

minulle riittää että hengitämme samaa ilmaa

että koemme samat vuodenajat

ja voimme nähdä samat auringonlaskut


minulle riittää sama aurinko

samat pilvet ja samat pilvettömät taivaat

öisin samat tähdet ja sama kuu

samat harvat tähdenlennot 

satelliitit ja ufot sun muut


en tiedä katsotko edes auringonlaskuja

oletko hereillä nousun aikaan

tai kiinnostaako koko tähtitaivas sinua

mutta minulle riittää että päivämme alkavat

ja loppuvat samoissa sykleissä


minä olen hieman rikki vieläkin sinusta

rikki vähän kaikesta

mutta minulle riittää

ettet sinä ajattele sitä

ajattele minua


minulle riittää 

riittää että sinä olet

sillä ilman sinua

koko taivas saa tippua