kylmiä höyheniä
putoilee kannen yltä
hautoen suunnitelmiaan
joihin minä vastaan kyllä
vaikka pelkäänkin sen tuomia muistikuvia
ilman kirpeän aina nostattamia
mutta kun sinä aamuisin suutelet otsaa
minusta tuntuu ettei mitään pahaa voikaan sattua
katoaa tarve tehdä kaikesta melankolista
hiipiä häpeä kannoilla
sillä tämä ei ole sitä missä teen verivalan
jätän upottamatta terät ihoon
ja päästämättä toista suoniin
tai petoja peiliksi peittoamaan meitä erilleen
vaan tässä minä taivun kylkiluidesi väliin
ja kaiun sydämesi tahdissa
luen luista niiden kaarista entisistä haavoista
kirjoitan viereen omia lauseita
herkkiä kauniita kipeitä kaikkia asioita
etkä sinä kavahda
vaan vastaat otat minut omaksesi pala palalta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti