sinulla on selkeitä sanoja
ja luottava katse
mutta minä juoksen rivien välissä
lisäilen omia välimerkkejä
ja ajatuksistani punotaan jatkuvaa köyttä
pelastusnarua ja hirttonauhaa
sanat painaa
vaikkei niitä sanelisi ääneen
ja silti niitä kantaa
piilottaakseen ja ojentaakseen
asettelee sydämelle ja käteen
jotenkin siinä sitten kuitenkin käy niin kuin eniten pelkäsin
vaikka yritin
kiertää niistä punoksia polville
ja palmikoida hiuksiin letiksi
kaivertaa ihon pinnalle
jakaa vähän kynsinauhoille
ja pehmittää
etteivät ne pääse yllättämään
mutta tipahtavat ne tähän samaan pöytään
veitsenterävänä
ja repivät kerroksemme halki
pudottavat pohjilta
kahtena osana
erillisinä pirstaleina
juuri silloin punaisissa valoissa
käy hetken kivun läpi hymy
ja sunnuntaina me palaamme toistemme iholle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti