siellä missä näin sinut
on nyt tyhjää
joku tuntematon
en löydä samaa enää
vaikka leikin vähän tyhmää
sillä huomaan edelleen välillä puhuvani sinusta
niin kuin silloin kun paikkani oli siinä kainalonkuopassa
ja helmikuun aurinko paistoi ikkunoista
eikä meillä ollut kiire mihinkään
seison jotenkin puolimatkassa
teeskentelemässä
etten tiedä mihin suuntaan mennä
istun ojanpenkereellä
tungen multaa kynsien alle
takerrun ruohonkorsiin
takerrun sanottuihin sanoihin
takerrun oletuksiin
takerrun haavoihin
takerrun vittu ihan kaikkeen
otsaani painan syyllisen merkin maineen
ja vihaan itseni
tämän matkan keskeneräisen
jonka sinä ehdit jo kulkea
nyt yksin istun tässä
yritän yhdistellä meitä
vakuutella että oltiinhan me molemmat eksyneitä
mutta sinä uskalsit katsoa kauemmas
kun minä painoin katseen maahan
ja hiekkaan piirsin sinun kuvasi
jota nyt katson vaikka voisin pyyhkiä maan puhtaaksi
tehdä tilaa uudelle
mutta tämä tuska on minun lohtuni
ja jälleen olen antanut sille itseni sijaan jonkun muun nimen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti