nojaan nahkatakin peittämään hartiaan
lämmin kätesi reiden sisäpintaa alkaa hakemaan
kun illat pimeämmiksi alkaneet valumaan
niin että ikkunasta ei näy ulos vaan se heijastaa
meidän peilikuvaa
uskallan kuitenkin katsoa
vasta kun seisomme kylpyhuoneessa
sen varjoja heittävässä valossa
jossa kiusoittelen sinun kalpeasta ihosta
joka tuoksuu sinun omalta
metsältä tervalta kostean puun kaarnalta
ja se tarttuu yön aikana hiuksiini
päivän olen sinun hunnussasi
joka pehmentää kulmia
kun tietää että tällaisista aamuista
tänään ei ollut viimeinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti