kesä lähtee aina hyvästelemättä
haihtuu viinilasin pohjalta
kuin laskuhumala
mäntysuovan tuoksuisista sormista kuluu nyt kynsilakka
ja niiden päät aamu kietoo kohmeisiksi
kun tummin yö oli vielä sangria
ja valon häileet läpi verhokankaista
pitkittivät ikävän
minä rakensin kuoren luodinkestävän
ja veitsenterävät illat nieleskelin kyynel silmässä
mutta silti hymyilin
sillä lämpö tarjosi pakoreitin
johon tartuin kiinni
mutta nyt toivon lempeää syksyä
askeleita kevyitä
paluun kotiin
ja sitä että kerrankin mitä jos
olisi lupaus
eikä tiellä puu pelon kaatama
kaamoksen istuttama
sateen kasvattama
tuhotulvassa ajelehtiva
lehtensä pudottanut rujo runko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti