turvattomuuteni on painava lakana
hartioita kumaraan asettava
pelot mukaan peittelevä pakkopaita
minä taannun niiden voimasta ja tahdon huutaa epäreiluutta
sitä miksi en voinut saada turvaa tasapainoista lapsuutta
kasvaa tuntematta nyt halua
aina keinuttaa venettä
vaikka päivä olisi kirkas ja tuuleton
peilityyni pinta
heijastaa jokaisen haavan
sen ruman naaman
jonka olen vanhemmiltani perinyt
koko sen taakan
jonka he ovat istuttaneet olkapäilleni;
ne kaksi pirupaholaista
kuiskaamassa korviini niitä valheita
onnekkailla on se turvasatama
lapsuudenkoti ilman näyttelyy ja valheita
mutta minulla vain vene seilaava ilman airoja
ja siihen samaan kivikkoon osun kerta toisensa jälkeen
kokeillessani pintavesiä
jossa kukaan ei ole odottamassa
tai ottamassa vastaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti