pidätän itkua vuoden viimeiset tunnit
ja kyynel kimaltaa kilpaa kaulaketjun kanssa
keräilen itseäni
keräilen vuotta vasten keittiötasoja
vihan ja kateuden kostuttaessa kieltä
nieleskellen tunteet viinin kanssa
tänä vuonna ei lasketa sekunteja
ei kiitetä kuluneesta
ei toivotellla
ja pimeässä toivon raketteja laukauksiksi
jotka sataisivat kehooni
jotta voisin kaatua tähän parvekematolle
vuodattaa tyhjäksi kuoreni
ja herätä sitten jonain ihan toisena
sellaisena jolla ei ole terää henkitorvessa
jollainen viiltää joka nielaisulla
joka pienellä valheella
kun jätän taas sanomatta
ja hioo siten sanojen kulmia pistäviksi kärjiksi
jotka isken kerta toisensa jälkeen toisten kasvoille
sellaisena joka ei roikkuisi hapertuneissa köysissä
ei takertuisi
ei aina vain hipaisisi
eikä välittäisi
kun saa syntymäpäivälahjaksi hiljaisuuden
ja osaisi olla jäämättä jälkeen
lukea rivien välistä
eikä sokeana uskoa
etteivät vuodet repisi erilleen
sellaisiakin joiden uskoi olevan siinä aina
samalla minuutin vaihtamalla
hangen valaisevan taivasroskan alla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti