en minä osaa kirjoittaa rakkausrunoja
kuvailla luonnon monimuotoisuutta
tai helistä hentona sananvartena
sillä minä raastan sanoja raudalla
ihoa liuskoitan verille
itseni avaan paperille
ja vuodatan murhetta
onhan pimeys valon puutetta
ja siinä uskossa
valkoisille sivuille itken korpinmustat kivipainoni
leikkaan mädäntyneen lihani
ja vielä päälle puhaltelen pikkutuhkaa
jotta lauseideni ulkopuolella
voisin hymyillä silmillä poskipäillä huulilla hampailla
ja vapautua
antaa tilaa puhtaammalle
tukahdutetulle lempeälle pehmeälle
joka asuu siinä pelon ja häpeän sylissä
tuudittautuu kynsissä
kivuliaissa pistimissä
jotka omista sormenpäistäni ovat kasvaneet
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti