minä en ole tottunut tyyneyteen
tai rauhaan
vaan minussa käydään sotaa
ja haastetaan rakenteita
minä tulen kasaan kursituista
ihmiskohtaloista
koen syyllisyyttä
kannan tuskaa
ja jatkuvaa pelkoa
joka virtaa läpi kehoani
astelee harha-askeleeni
valmistelee hyökkäyskannalle
ja virittää ansansa valmiiksi
mutta sinun seurassa
sykkeeni ei nouse ei pauhaa korvissa
ei sumenna katsetta
ei kosketus polta palovammoille
enkä minä sinun sohvasi kulmassa mieti
tai rajoistani tule liian tietoiseksi
muutu häilyväksi
itseäni pienennä
tai sanojani liikaa mieti
mutta minä en ole tottunut siihen
ja sitä minä pelkään
pelkään vakautta vastaanottamista
tahdon piiloutua juosta
kavahtaa pois läheltä
huutaa älä koske painu helvettiin
mutta silti pitää kiinni
maata siinä samalla sohvalla
kasvot vastakkain
ja arvailla
mikä on sen sävyn nimi joka tuijottaa iiriksesi ympäriltä
kun en koskaan ole ollut aamuksi jääjä
kukaan pyytänytkään
mutta nyt torstai vaihtui perjantaiksi
katseesi saakin vaikeaksi
en tiedä enää oikein miten suorana istua
rystyset valkoisena tärisevin käsin puristan teekuppia
joka polttaa vasten kämmentä
ja sitten vedän polvet syliin suojaksi
sydämelleni muuriksi
ettet sitä rintani läpi repäisisi
ja asettelisi tähän aamupala pöytään
meidän väliimme
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti