tyyntä ennen myrskyä
sade kuivattaa minkä kastelee
mutta kun vettä pääsee keuhkoihin
ei kukaan yski puolesta
liian suurista laseista
liian kookkaiden tunteiden reunoilta
juotan vettä itse itselleni
vedän väärään henkeen
kipuna keuhkoissa pakottaa
satuttaa
ja vedän happea paniikissa
mutta pää pinnan alla
oma käsi painaa takaraivolla
hukun ja hukutan
jääkylmä katkeamaton virta
ja joenvarsi itseeni
kukaan ei opettanut tuntemaan sopivasti
kokeilemaan ensin sormenpäällä
hallitsemaan niitä aaltoja
virtauksia vedenpinnan nousuja
jotka kuohuvat kehoni sisällä
ei niitä laskuvesiä
ei ajoittaista tuhotulvaa
ei sitä seuraavaa aavikkoa kuivaa
ja niin minä en koskaan tunne riittäväni
jatkuvasti tulvin yli
tai olen täysin tyhjä
arvaamaton lempeä pinta
ja silti hukuttava syvempääkin syvä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti