aina hermostuneena hymyilen
nauran
tai haukottelen
mutta hän ei tiedä siitä
tavastani pelata aikaa
tehdä jotain hetkillä joissa saattaa
vahingossa paljastaa muuten liikaa
hän kertoo kuinka pitää siitä
kuinka nauran vasten hänen huuliaan
hymyilen ja tuijotan pitkiä ripsiä sinisiä silmiä hänen kasvoillaan
tuijottaa häpeilemättä takaisin
kuljettaa poskellani sormiaan
kutsuu pisamiani pisaroiksi
ei usko oikeasti vaaleatukkaiseksi
kerrankin joku ei minua tunne
luule tuntevansa
kuunneltuaan kuulopuheita
valmista tarinaa
millainen tyttö hänen vierellään makaa
ei tiedä
että mennään huonoon suuntaan
kun se tyttö alkaa kirjoittaa
ja minä en ole ehtinyt vielä edes varoittaa
kuinka järjetön minä olen
ja mitä näillä sanoilla teen
kuinka hetket niputan lauseeseen
ja piirrän varjoille ääriviivoja
niin että vielä auringon laskettua
pystyn palaamaan
seinien viivoja katsomaan
näkemään missä säteet ovat olleet
sillä hänen hymynsä valaisee minun huoneet
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti