viisi tuntia ennen tätä vuotta kaksion tukahduttava tunnelma
saa sylkemään alas parvekkeelta
ja toivomaan
että lyön pääni mustaan jäähän
satamassa raketit värittävät taivasta
ja päätin tämän olevan viimeinen vuoteni rikkinäisenä
selkä vasten asfalttia
jäätyneet sormet
varastettuja lasinalusia
ja aamuneljältä rappukäytävään kaikumaan jätetyt askeleet
sitten me heräsimme tähän vuoteen hiukset sekaisin iltakahdeksalta
nousuhumalan luapaus otettu liian kirjaimellisesti
olen ollut enemmän hukassa
enemmän päästäni pihalla
enemmän rikki kuin koskaan ennen
olen roikkunut tässä kiinni enää yhdellä sormella
leikkinyt olemattomuuden ajatuksella
aamuöisin vihannut itseni lattialle asti
enkä enää noussut
ja antanut aamujen valua ylitseni
olen laittanut pääni sekaisin
kaatanut tunteettomuutta alas kurkusta
puhaltanut savua suusta
jonkun tuntemattoman parvekkeella
ja "miks oot noin täynnä vihaa"
kysyy poika terassikalusteella
ja minä tulen toisiin ajatuksiin
sillä en ole yksin
vaan näkee joku muukin painon
kuluneen vuoden
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti