ikävöin aikaa kun tunsin ikävää
haikeutta nostalgian helppoutta
sillä pehmeällä tavalla hiipivällä
sillä nyt tuskaisena riipivänä
se kaivaa omaansa iholta
enkä minä enää ymmärrä
kuinka muut kasvavat aikuisiksi tavalla
joka näyttää niin helpolta
illuusio
kun minä samalla
repeydyn kerta toisensa jälkeen kahtia
ja luitani kylmää
koko kehoani lamauttaa
sekä vatsanpohjassa kalvaa
kaipuu entiseen
melankolia menneeseen
ja haparoin olemattomia kulmia
havittelen ovia ilman kahvoja avaimia
kun en ole enää sama
mutta en oikein tämäkään
välitila
ja suunta hukassa
tyhmä luuli itsensä tuntevansa
mutta omaksunutkin paljon valheita
siitä kuinka ja kuka tulisi olla
miten toista kohdella
mitä jättää sanomatta
kuinka uskottavasti puhutella
miten luoda oman elämänsä näytelmä
rakentaa roolihahmo
valita vaatteet puhetyyli
itseään alkaa näytellä
keskellä kaikkia sivuhenkilöitä
samaan ansaan kasvaneita
lapsuutensa hukanneita
ja yhteiseen pelkoonsa juurtuneita
että mitä jos ne näkee
näkee ettei kulissi aina pysy kasassa
lavasteet joskus niskassa
vuorosanat sekaisin
ja tahra paidassa
vaikka samalla näyttämöllä
jokainen ihan yhtä hukassa
ensi-ilta joka päivä ilman harjoitusta
ja toiset vain piilottavat jännityksen paremmin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti