halusin vain tuntea sävysi
antaa sinun maalata itsesi iholleni
mutta meillä oli vain niitä öitä
jolloin aamu tuli liian nopeasti
nielaisi huuman häpeälliseksi
kosketit minua vain kiirehtien
ja naiivina roikuin paidan liepeissä
joka helvetin rippeessä
kun kerta toisensa jälkeen lähdit
edes tajuamatta jättäneesi jotain jälkeesi
ja vuosienkin jälkeen
puristan kämmenissäni yhtä irronnutta palaa
odotan kai tulisitko hakemaan
hipaisisit jälleen olematta läsnä
ottaisit omasi
kuivuneena siveltimenä
katsoisit lävitseni
ymmärtämättä kuinka paljon hiljaisuus puhuu
ja kyllä minä tiedän
olevani kauniimpi kanvaasi
ilman sinun värejäsi
mutta tahtoisin silti vielä kerran tahrata itseni
työntää käteni juuriin kiharoidesi
antaa sen varmistuksen itselleni
että olen maalaillut monta väärää kuvaa
kantanut ihon alla tunteen reunaa kovaa
joka mutkien venyessä painautuu kivuksi
mutta silti tuntuu kuin en osaisi
päästää irti
ennen kuin vielä kerran olen katsonut silmiisi
nykyisellä itselläni
silti kohdaten sen saman
armottoman tavan
jolla minua edelleen katsoisit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti