makaan raajarikossa
hengitän yhdellä keuhkolla
ja ryömin kohti ovea
jota luulin ulospääsyksi
mutta takana odotti uusi pudotus
ja minä astun reunan yli
sama vanha tuttu pohja ottaa vastaan
törmään samaan ansaan
oman rajallisuuteni harhaan
ja lukitsen oven sisäpuolelta
nielen avaimet
itken vasten seiniä tasoja
kiroan itse rakentamaani kohtaloa
niin kauan että mieleni pakenee paikaltaan
takertuu jälleen kiinni pelkoonsa
haukkoo henkeä öisissä varjoissa
ja aamut kuristavat otettaan kaulalla
mutta vielä minä hengitän
ja pakotan itseni taistelemaan vastaan
revin vaikka ihoni irti
nyrkein hakkaan kivun irti luista
leikin hippaa trauman kanssa
kannan pimeän päivänvaloon jalasta
poltan roviolla
iskien vielä kaiken tuhkaakin
tuhoan jokaisen rippeen sisältäni
kunnes kiipeän raunioille
vanhan minän hautuumaalle
sillä minä olen vahvempi tätä kaaosta
ivallista valheellista
omaan nilkkaan ampumista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti