viha koettelee rajojaan
raivo pyrkii pintaan
mutta en anna sen enää tulla osakseni
jotkin asiat eivät koskaan palaa ennalleen
tai löydä uutta paikkaa jossa tuntuisi hyvältä
ei järki koskaan tunteita syrjäytä
vaikka huutaisi kuinka lujaa
repisi koko sydämen irti rinnasta
talloen päälle vielä kerran tai kaksi
kertoisi sille
että synnit on annettu anteeksi
mutta ei se kuuntele
taistelen ihan joka päivä
vaihdan laastareita
ja pyöritän sideharsoa haavojen peitteeksi
teit tämän itse itsellesi
ehkä hän sanoisi
mitäs olit niin hiljaa
niin pieni
niin mitätön
pidit kaiken sisälläsi
häpeäisit
ehkä hän sanoisi
ja hänen kanssaan on helpointa
hänen kanssaan on vaikeinta
ja minä yritän
tai olen yrittänyt
mutta tämä maistuu koko ajan pahemmalta
nostaa palan kurkkuun
ja nielen katkeruutta paniikissa
mutta se tulee suustani ulos lauseina
jotka vievät kohti vanhaa tuhoa
nyt minä hiljennän kohinan päässäni
pyristelen irti siitä itsestäni
joka olen hänen katseensa alla
peittää silmäni siteen lailla
upottaa kyntensä lihaani
repii kohti pelkojani
sitoo kiinni menneeseen
jonka narun nyt katkaisen
meidät molemmat vapauttaen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti