yhdentekevän arkeni antaessa muutaman sattuman tuoda minut jälleen viereesi
hädin tuskin uskallan hengittää
enkä ole varma kumpaa pelkään enemmän
että huomaat vai ettet huomaa
se oli vain silmänräpäys kun kiedoit minut pikkusormesi ympärille
eikä hengittäminen enää ollut vaihtoehto
enkä ole ole varma kumpaa pelkään enemmän
että rikon sinut vai että rikon itseni
tiedä kuitenkin
etten koskaan ole oppinut vain pitämään
annan aina itseni vajota
löydän jokaisesta ohikulkevasta hetkestä
asiasta
ja ihmisestä liikaa
kiertäen kaiken
olemattomankin syvyyden
pakkopaidaksi ympärilleni
ja sinä olet nyt yksi niistä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti