sinuun juurtuneet ajatukseni ja tunteeni
kulkevat sykleissä
saapuvat aaltoina
peilistä näen tänään naiiviuden
puhtaan typeryyden
kateellisen katkeruuden pilaamat kasvot
enkä tahtoisi olla heijastuksen tällä puolella
on hetkiä jolloin valtameri perääntyy
minä pidän peilikuvastani
ja kaikki on tyyntä
kunnes seuraavana vesi nousee tummana
vetää minut mukaansa
aallokossa taistelen vastaan vihaa
riittämättömyyttä
katumusta
ja halua pyytää anteeksi jokaista sanaani
tänä yönä
tässä aallossa
tahdon vihata itseni lattialle asti
mennä siitä läpi
imeytyä kerroksien halki perustuksiin
murskautua niiden poikki syvään maahan
jäädä siihen pimeyteen
vetää keuhkoihini multaa
ja omaa typeryyttäni niin kauan
että luulen siihen tukehtuvani
kunnes uusi aalto vie minut jälleen
paiskaa hiekkaan
ja hetken kuivalla maalla olen turvassa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti