olen itkenyt kasvoni halkeamille
sataman tuuli ei nostata kylmiä väreitä
mutta ikävä kihelmöi ihollani
keltaiset talot kohosivat korkeina
vihreinä sekä vaaleanpunaisina
ja niiden harjanteita tulen ikävöimään
katusoittajaa tunnelissa
helteistä haagaa
ja tyttöä niin aurinkoista
joka nauraa koko kehollaan
jota kadehdin
mutten liikaa kuitenkaan
huulia kirkkaanpunaisia
ja hänen siluetti korvakorujaan
häntä joka ei mahdu ihoonsa
kantaa painoa ajatustensa
ja silmien taakse piilottaa maailman kokonaisen
josta antaa vain palasen
töölön kiviportaita ja kahta pylväskarhua
joiden välissä tapasin hänet
hänet jonka nauru tarttui
niin kuin hänen kätensä vyörärölleni
häntä joka olemuksellaan vie jalat alta
charmillaan saa aikaan monenlaista
mutta puhtaus ei määräydy huomiolla
ja häntä jonka lahkeissa
ja farkkutakin rosoreunoissa kasvoi kukkia
ja jonka hiuksista olisi voinut letittää pehmeintä peittoa
kesärakkautta ja helsinkihumala
kun koti ei tunnukaan enää kodilta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti