viime huhtikuussa
aamuyö oli vielä pakkashuurteinen
kun kova kuori hajosi rakoillen
ja pirstalein käänsi aikamme ympäri
tottunut keräilemään ne käsiini
syyttämään itseäni
ojentaakseni takaisin hänelle
satuttaen itseni
kun teräväksi särkyneet reunat maalasivat ihoa rikki
viime huhtikuussa
kävelinkin ulos ovesta
kuukausiin palaamatta
hän sai kerätä sirpaleensa itse
koota kuorensa omin käsin
sillä minä kannattelin vain itseäni
ja olin onnellisempi kuin koskaan ennen
kesän hengitin puhdasta ilmaa
aika punoi kiinni haavoja
rakensi tilaa anteeksiannolle ja pyynnölle
lopulta palataksemme samojen seinien sisälle
lähtöpiste
enhän minä silloin tajunnut huomata
mutta nyt katson tavalla
joka paljastaa muuttaneen muotonsa
hän ei koskaan kerännytkään palasiaan
vaan palasi samat säröt uomissaan
ja kuin tietäen
ampui saman laukauksen
ja laittoi heiluttamaan valkoista lippua
liian hyvää ollakseen totta
kerään nyt sirpaleita jalkapohjasta
se mistä hän nyt ammentaa
vain yhden parantaa
avaa haavani
kaada suola vereslihaani
täytä tyhjiösi minun palasillani
vie kaikki mitä irti saat
mutta tiedä
se on vain luoti omaan nilkkaan
huipulla on yksinäistä
mutta niin myös pohjalla
ja vain toisen meistä hiukset nyt heiluvat tuulessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti