heinäkuinen aamuyö piti meitä käsivarsillaan
sen kaupungin kerrostalon korkeimmalla parvekkeella
tuntematon tyttö vieressä
jämä marlboron punaisesta
jonka savu kierteli suussa
jäi kirvelemään kielen päälle
korumetalliselle lävistykselle
joka ei ollut siinä vielä muutamaa tuntia aikaisemmin
tuntemattomia kasvoja
katseita
ääniä
tuntemattomia katuja
seiniä
huonekaluja
niiden keskellä olin nyt minä
ilman häivähdystäkään kilometrien päässä
kotona sängyn reunalla odottavasta elämästä
jossa en ole vapaa
tyttö vieressä vaihtuu poikaan
ja suustamme itsestäänselvyyksiä
auringonnousun värjätessä taivasta oranssilla
aamulla jo sen auringon noustua
samoista lakanoista
vaatteeni lattiaala
ja hiukset sekaisin rapussa
jätän askeeleeni
ja vapauteni siihen tuntemattomaan käytävään astuessani ulos
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti