sinistä samettia
valkoista lakanaa
ikkunan takana hankea yhtä kalpeaa
hereillä makaa
vaikka ei ollenkaan tahtoisi
jokin vääntää vatsaa ympäri
jokin pohja muuttanut paikkaansa
ja kipu ei kaiverra tutussa kohdassa
nyt se viiltää
tuttu koliseva sängynrunko
metalli valkeaa
nyt se makaa alhaalla hiljaa
ja minä olen paennut muistoja parvelle
silloinkin hanki heijasti valoja
kimmelsi helmikuun yössä
helmikuu
vitun helmikuu
kirottu helmikuu
jonka lyhyimmät päivät kantavat enemmän kuin muut
aamu oli samanlainen
tahmeaa mutta kaunista
kipristävää
valkeaa ja pakkasta
ja kuin tietäen
minä olin pukeutunut kokomustiin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti