eksyn pylväsportaiden sokkelossa
ja kierreportaiden mutkissa
sillä pelkään veräjähissejä
niiden kolinaa ja huutavia rakenteita
sekä seinän peilistä heijastuvia kasvoja
jonka silmät puolittavat juuri sillä tavalla
kuin yhden lasin liikaa kurkkuunsa kumonnut
ja samasta liikaa sanoja ulos tuonut
hiekka rahisee niin kuin tullessa
kirveltää kurkkua juoksuaskel pakkasessa
ehkä kylmä vie kostoksi ääneni
jotten kuuroille korville lauseitani
jättäisi tuntemattomien eteisiin
ja häpeääni kaupan päälle
kun olinkin taas liikaa ja liian vähän
tyttö junassa
katsoo kulmien alta kuin tietäen mitä olen tehnyt
mistä olen tulossa
ja kuinka kosketus polttaa vielä kankaan alla
kuinka se toinen ei osannut koskettaa
vastaanottaa
keksi tekosyitä
kuinka häpeällisesti haksahdin taas samaan ansaan
ja kuinka en välitä itsestäni tarpeeksi
jotta sanoisin ei
kun se toinen katoaa itsekkääseen haluunsa
ja minä imeydyn lakanoihin osaksi kangasta
ja unohdan olevani arvokasta
katseen vaativaa
hellää ja haurasta
samaan aikaan kovaa teräväreunaista
ja joka sentiltäni kaunista
kunnes muistan omistavani sen
ihon poltteen ja kauneuden
sille toiselle yhdentekevän
jonka vain minä näen ja ymmärrän
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti