lauantainen liikuntasali
kädessäni ruusu paperi
ja kasvoilla hymy
jolla peittää kyyneliä nieleskelevä olemus
aina loppuja vihanneena
elokuvateattereidenkin lopputeksteistä ahdistuneena
olen tottunut kiirehtimään ulos
etten joudu katsomaan suurella kankaalla liukuvia kirjaimia
tällä kertaa sivusta seuraten
jälkeen suvivirren
valkoinen pitsi kyyneliä koristaen
katson kuinka niiden lailla
ihmiset yhdeksän vuoden ajalta
liukuvat pois kirjaimia
kadoten ihmispaljouteen
vieden osan minustakin mukanaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti