punatiilinen rivitalo
heikko kiiltokuva äiti
ja sen olohuoneen pöydällä valkoiset ruusut
joita isäni ei koskaan hänelle ostanut
ja joiden lasimaljakon haluaisin paiskoa paskaksi lattiaan
ottaa sitten teräväksi pirstaloituneen sirun
ja vetää sillä auki ranteeni
niin kuin tein aina vuosia näiden seinien sisällä
sitten katsoa häntä käsivarret valuvina neljätoistavuotiaan itseni silmin
ja sanoa että äiti tässä minä olen
miksi sinä et näe minua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti