hän oli täynnä elämännälkää
ja sinä keväänä valo saapui aikaisin
mutta jotain puuttui
tummia varjoja piirtyi arjen reunoilta
pimentäen hänet sen keskellä
jäljelle jääden ontto kuori
joka ohjemoitiin hengittämään
liikkumaan
ja piirtämään kasvoille elämää
täytyyhän olla reipas ja vahva
täytyyhän olla muita kuormittamatta
mutta keho puhuu
keho puhui hänen hihojensa alla
käsivarsien salaisuus huusi vasten neuleita
huppareita
ja jokaista kangasta
jonka alle hän tukahdutti olonsa
keho puhui alaraajojen laskoksissa
housujen saumojen alla
reisien salaisuus näytti mihin hänen nyrkkinsä pystyivät
kuinka syvälle terät pääsivät ihon alle
kertoen kuinka hän ei hallinnut itseään
vihaansa
tai mitään siitä
joka hänen sisälleen muutti sen pimeyden mukana
sillä ei ollut vielä nimeä
mutta hitaasti ja varmasti se myrkytti tytön sisuksia
rakensi kotia jäädäkseen
ja kasvatti pihamaalle kukkia
jotka ahdistuksen
itseinhon
ja surun lajeina tunnetaan
ei vieläkään nimeä
mutta hän tiesi mistä se oli tullut
astunut reviirille jo perintötekijöissä
epäreilussa geenilotossa
jossa numerot valitaan puolesta
niistä huolimatta se täytyi ensin herättää
se kuuli kuinka hänen äitinsä avasi korkin
vapautti soljen tölkin
käytti pullonavaajaa
keräili lapsen roolissa
sen aikuisen rippeitä raunioita
laitettiin väliin liian moneen
rooliin liian suureen
se kuuli kuinka hänen isänsä kertoi asioita
tappoi luottamuksen
haavoitti sanoilla
ei ollut läsnä
mutta paikalla
se heristi korviaan myös käytävillä
kuuli kuiskinnan
naurun
ne huudot
joita nätit tytöt eivät saaneet osakseen
ja se näki kuinka se heleän naurun omaava
ei halunnut nähdä
nauroi päälle
hyppäsi aallon ylle
jonka toisen mitättömyys kasvatti hänen alleen
nostatti korkealle
antaen vallan mahdollisuuden
satuttaa
hajottaa hallita
ottaa omakseen
ja niin teki se pimeyskin kotinsa hänen sisälleen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti